KuPS-keskikenttämies: ”Totta kai haluan ehdottamasti pelata loppukaudella”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja Chris James on jälleen liittynyt joukkueen harjoitusvahvuuteen ja odottaa innolla pääsyä tositoimiin.
– Harjoittelen tämän viikon ajan joukkueen mukana. Maanantain treeneissä tuntui hyvältä. Tunnen oloni hyväksi ja koetan nyt saada hyvää treeniä alle ja saada sitä kautta vahvistettua itseluottamustani sunnuntaita varten, James sanoo seuran verkkosivuilla.
KuPS:n pelit jatkuvat sunnuntaina FC Interiä vastaan. James haluaa takaisin kehiin syyskuisen loukkaantumisensa jälkeen.
– Vamma ei ollut vakava, eikä mitään operaatiota tarvita. Uskoisin että jo torstain-perjantain aikana tiedetään tilanne varmemmin. Odotan innolla sunnuntain peliä ja totta kai haluan ehdottomasti pelata loppukaudella. Olen käytettävissä sunnuntainakin, James vakuuttelee.
James on pelannut tällä kaudella 19 veikkausliigaottelua.
LUE MYÖS:
- FC Hakan kotikentän päätykatsomo tuhoutui tulipalossa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille