Neljässä Euroopan MM-karsintalohkossa vielä voittaja selvittämättä – katso tilanteet lohko lohkolta!
Kuva: Getty Images
Euroopan yhdeksässä MM-karsintalohkossa on vielä neljässä lohkossa voittaja selvittämättä ennen tiistain päätöspelejä. Italia, Hollanti, Saksa, Sveitsi ja Belgia ovat varmistaneet voittonsa ja paikan ensi kesän MM-kisoihin.
Lohkoista voittajat saavat kisapaikan ja kahdeksan parasta lohkokakkosta pelaavat jatkokarsinnan pareittain kisapaikasta marraskuussa.
A-lohkon voiton varmisti perjantaina Belgia, joka kaatoi Kroatian 2-1-lukemin. Kroatia on yhtälailla varmistanut kakkossijan ja on jatkamassa jatkokarsintaan kahdeksan parhaan kakkosen joukosta.
B-lohkossa tiukka vääntö kakkossijasta
B-lohkossa Italia varmisti lohkovoiton jo syyskuussa. Bulgaria (13 p), Tanska (13 p), Tshekki (12 p) ja Armenia (12 p) ovat kaikki pisteen sisällä ja ratkaisevat kakkossijan kohtalon. Päätöskierroksella tiistaina Tanska kohtaa Maltan, Italia Armenian ja Bulgaria Tshekin. C-lohkon voitti Saksa kaatamalla Irlannin 3-0-lukemin perjantaina. Varma kakkonen on Ruotsi, joka voitti Zlatan Ibrahimovicin viime hetken maalilla Itävallan vieraissa. D-lohkon voittaja on Hollanti, joka leikitteli Unkarin kustannuksella 8-1-voiton perjantaina. Kakkossijaa lähimpänä ovat Turkki ja Romania, jotka ovat tasapisteissä. Unkari, joka kohtaa päätöskierroksella Andorran, on kaksi pistettä edellisistä ja omaa vielä mahdollisuuden jatkokarsintapaikkaan. Romania pelaa Viroa vastaan ja Turkki Hollantia vastaan tiistaina.Sveitsi MM-kisoihin
E-lohkon voiton perjantaina varmisti Sveitsi, joka kaatoi Moldovan vieraissa 2-1-lukemin perjantaina. Ennen päätöspelejä kakkossijassa on kiinni Islanti (16 p), joka kohtaa Norjan tiistaina. Sveitsin vieraissa kohtaava Slovenia on vain pisteen päässä Islannista. F-lohkossa Venäjä tarvitsee päätöskierrokselta pisteen varmistaakseen lohkovoiton ennen Portugalia. Joukkueiden ero on kolme pistettä perjantain jälkeen, kun Venäjä kaatoi Luxemburgin odotetusti vieraissa 4-0-lukemin, mutta Portugali jäi 1-1-tasapeliin kotonaan Israelin kanssa. Portugali kohtaa viimeisessä pelissä Luxemburgin, kun Venäjä matkustaa Azebaidzanin vieraaksi. Mikäli Venäjä häviää, tarvitsee Portugali suurinumeroisen voiton ykkössijaan.Kreikka ja Bosnia-Hertsegovina tasapisteissä
G-lohkon kärjessä Bosnia-Hertsegovina ja Kreikka lähtevät tasapistein päätösotteluihin. Perjantaina Kreikka kaatoi kotonaan niukasti Slovakian 1-0 ja Bosnia-Hertsegovina Lichtensteinin kotonaan 4-1-lukemin. Päätöskierroksella Liettua isännöi balkanilaisia ja Kreikka isännöi Lichtensteinia. H-lohkon piikkipaikalla on 4-1-lukemin Montenegron perjantaina Wembleyllä kaatanut Englanti. Ukraina on vain pisteen perässä. Englanti kohtaa tiistaina Puolan pakkovoiton edessä, koska Ukrainalla on vastassa heittopussi San Marino. I-lohkossa Espanja kukisti Valko-Venäjän 2-1-lukemin perjantaina ja tarvitsee pisteen päätöspelistä Georgiaa vastaan varmistaakseen lohkovoiton. Ranska on kolmeen pisteen päässä ja kohtaa Huuhkajat Pariisissa. Lohkojen tilanteet:A-lohko: Belgia 9 8 1 0 17-3 25 Kroatia 9 5 2 2 12-7 17 Serbia 9 3 2 4 13-10 11 Wales 9 3 0 6 8-19 9 Skotlanti 9 2 2 5 6-12 8 Makedonia 9 2 1 6 6-11 7 B-lohko: Italia 9 6 3 0 17-7 21 Bulgaria 9 3 4 2 14-8 13 Tanska 9 3 4 2 11-12 13 Tshekki 9 3 3 3 12-9 12 Armenia 9 4 0 5 10-11 12 Malta 9 1 0 8 5-22 3 C-lohko: Saksa 9 8 1 0 31-7 25 Ruotsi 9 6 2 1 16-9 20 Itävalta 9 4 2 3 17-10 14 Irlanti 9 3 2 4 13-16 11 Kazakstan 9 1 2 6 5-18 5 Färsaaret 9 0 1 8 4-26 1 D-lohko: Hollanti 9 8 1 0 32- 5 25 Turkki 9 5 1 3 16- 7 16 Romania 9 5 1 3 17-12 16 Unkari 9 4 2 3 19-20 14 Viro 9 2 1 6 6-18 7 Andorra 9 0 0 9 0-28 0 E-lohko: Sveitsi 9 6 3 0 16- 6 21 Islanti 9 5 1 3 16-14 16 Slovenia 9 5 0 4 14-10 15 Norja 9 3 2 4 9-12 11 Albania 9 3 1 5 9-11 10 Kypros 9 1 1 7 4-15 4 F-lohko: Venäjä 9 7 0 2 19- 4 21 Portugali 9 5 3 1 17- 9 18 Israel 9 3 4 2 18-13 13 Azerbaidzhan 9 1 5 3 6-10 8 P-Irlanti 9 1 3 5 8-16 6 Luxemburg 9 1 3 5 7-23 6 G-lohko: Bosnia ja H. 9 7 1 1 29- 6 22 Kreikka 9 7 1 1 10- 4 22 Slovakia 9 3 3 3 9- 8 12 Liettua 9 3 2 4 9-10 11 Latvia 9 2 1 6 8-18 7 Liechtenstein 9 0 2 7 4-23 2 H-lohko Englanti 9 5 4 0 29- 4 19 Ukraina 9 5 3 1 20- 4 18 Montenegro 9 4 3 2 16-12 15 Puola 9 3 4 2 18-10 13 Moldova 9 2 2 5 7-15 8 San Marino 9 0 0 9 1-46 0 I-lohko: Espanja 7 5 2 0 12- 3 17 Ranska 7 4 2 1 12- 6 14 Suomi 7 2 3 2 5- 6 9 Georgia 7 1 2 4 3- 8 5 Valko-Venäjä 8 1 1 6 7-16 4
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille