Ryan Giggs puolustaa David Moyesia: ”Pelaajissa vikaa”
Kuva: Getty Images
ManU:n konkaripelaaja Ryan Giggs ei hyväksy tuoreen managerin David Moyesin syyttämistä joukkueen kehnosta alkukaudesta.
– Sir Alex oli loistava manageri, jolla oli loistava vaikutus joukkueeseen ja seuraan. Toki häntä tulee ikävä. Mutta mielestäni sen käyttäminen syynä on vain selitys kun yksilöt eivät pelaa tasollaan. Emme myöskään ole onnistuneet joukkueena. Meillä ei ole edes loukkaantumisia, mihin vedota. Tähän ei ole selitystä, 39-vuotias peluri kertoi The Guardianille.
– Aloitus ei ole ollut häävi. Hyvä asia on se, että meillä on runsaasti aikaa kääntää kaikki ympäri. Tiedämme, mikä tämä seura on. Emme anna voittojen tai epäonnistumisen viedä meitä mukanamme.
ManU on sarjassa kuuden kierroksen jälkeen jo kahdeksan pistettä kärjestä. Giggs ei puhu sanallakaan mestaruusmahdollisuuksien menettämisestä.
– Tämä on outo kausi. Manchester City on hävinnyt kahdesti. Kukaan ei ole ollut loistovireessä kenen olemme olettaneet sitä olevan. Arsenal pelaa hyvin, Tottenham ja Liverpool ovat kärkiryhmässä. Aikaa on kuitenkin tarpeeksi kääntää kelkkamme, päästä takaisin kärkeen ja pysyä siellä.
ManU jatkaa liigapelejään lauantaina jumbona olevaa Sunderlandia vastaan vieraskentällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa