Saksan maalipyssy ei näe itseään vielä eläkkeellä: ”Vuosi tai pari”

Konkarihyökkääjä Miroslav Klose, 35, aikoo jatkaa uraansa vielä pari kautta. Miehen sopimus nykyisen seuransa Lazion kanssa päättyy kuluvaan kauteen ja hän ei tiedä mitä tuleman pitää sen jälkeen.
– Se mitä tunnen nyt: Olen varma, että jatkan pelaamista vuoden tai kaksi. Aion kuitenkin tehdä päätöksen aina vuodeksi kerrallaan. Katsotaan ensin kuinka tämä kausi etenee. Kauden päätteeksi pelataan MM-kisat ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Ratkaisu tulee olemaan spontaani, Klose sanoo Football italia – sivuston mukaan.
Klose ei ole Saksan maajoukkueryhmässä lokakuun maaotteluissa loukkaantumisen vuoksi. Kunnossa ollessaan mies tulee olemaan mukana maansa kisajoukkueessa.
Saksa ei ole vielä varmistanut kisapaikkaa, mutta johtaa lohkoaan viiden pisteen erolla ennen kahta päätöskamppailua.
– Halu voittaa MM-turnaus on suuri. Pari kertaa olemme olleet kosketusetäisyydellä voitosta. Ei olisi mitään kauniimpaa, kuinka voittaa mestaruus Saksan joukkueen kanssa, oli se sitten MM- tai EM-turnaus.
Klose on Saksan maajoukkueen kaikkien aikojen maalipyssy yhdessä legendaarisen Gerd Müllerin kanssa. Molemmat ovat osuneet maalipuiden väliin 68 kertaa maajoukkuepaidassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS