Espanjan ja Brasilian välisessä painissa Atletico Madridin maalitykin Diego Costan edustusoikeudesta ei kaihdeta likaisiakaan temppuja. Brasilian vuoden 2002 maailmanmestarijoukkuetta valmentanut ja myös ensi kesänä luotsaava Luiz Felipe Scolari joutui keskiviikkona hurjan pilan kohteeksi. Komediaryhmä RISA:n jäsen narutti mestarivalmentajaa soittamalla tälle esiintyen Atletico Madridin puheenjohtajana Enrique Cerezona. Keskustelu välitettiin kuitenkin radio-ohjelmaan ”El Partido de las 12”.

Scolari tuli tahtomattaan paljastaneeksi radiohaastattelussa aikeensa nimetä Costa Brasilian maajoukkueeseen marraskuun kahteen maaotteluun. Lisäksi hän kertoi, että mikäli MM-kisat alkaisivat kuukauden kuluttua, nimeäisi hän Costan ehdottomasti joukkueeseensa. Brasilian sisäisessä nokkimisjärjestyksessä Scolari kuitenkin ajattelee Costan soittavan vain kakkosviulua ja Fredin on määrä olla MM-kisaisäntien ykköshyokkääjä.

Samassa keskustelussa käytiin läpi myos Atletico Madridin maksettavaksi langettavia bonuksia, mikäli Costa MM-kisoissa pelaa. Scolarin ja Cerezona esiintyneen miehen rupattelu oli hyväntuulinen ja lämminhenkinen ja jutustelun lopuksi Scolari lupasikin etsiä Cerezon käsiinsä, kun hän seuraavan kerran saapuu Madridiin. ”Cerezo” lupasi vastavuoroisesti tarjota Scolarille lounaan.

Mikäli espanjan kieli taittuu, voi haastattelun kuunnella tästä linkistä.