Jalkapallomaailma sai taas hämmästyä keskiviikkona Zlatan Ibrahimovicin taituruuden seurauksena. Ruotsalaisvirtuoosi iski Paris Saint Germanille peräti neljä maalia Mestarien liigan vierasottelussa Anderlechtia vastaan.

Maaleista pari mahtuisi minkä tahansa listan kärkisijoille. Miehen toinen osuma syntyi maalin edestä kantapäällä ja kolmas uskomattomalla pommilla vastapalloon 25 metristä. Kolmas maali miellytti erityisesti myös miestä itseään.

– Täytyy sanoa, että kolmas maali oli suosikkini. Ajoitus oli todella hyvä ja se tuntui erittäin kovalta vedolta. Loin paikkoja itselleni ja muille. Ok, en tehnyt viittä maalia ja Edinson Cavani teki yhden. 5-0 on kuitenkin hyvä voitto. Zlatan kommentoi UEFA.com:lle.

Zlatan muistuttaa, että lohkovaihe pitää ensin hoitaa ennen kuin voidaan alkaa pohtimaan jatkoa. Mies tietää, että pudotuspelivaiheen otteluissa täytyy onnistua maksimaalisesti menestyäkseen.

– Meidän pitää edetä nyt ottelu kerrallaan. Turnaus vaikeutuu, mitä pidemmälle etenemme. Olemme yhä lohkovaiheessa, mutta yhdellä voitolla olemme jatkossa. Olemme parempi joukkue kuin viime vuonna. Vuosi yhdessä tarkoittaa sitä, että tunnemme toisemme paremmin ja olemme saaneet uusia pelaajia, jotka ovat tehneet eron viime vuoteen.