42-vuotias maalivahti kamppailee paikasta MM-kisoissa
Kolumbia läpäisi Etelä-Amerikan MM-karsinnat suvereenisti ja se on myös jo varmistanut paikkansa MM-kisojen lohkoarvontojen ykköskorissa. Moni pitääkin Monaco-tähti Falcaon tähdittämää Kolumbiaa yhtenä tulevan kesän kisojen mustista hevosista.
Kolumbian joukkueesta löytyy pelaaja, joka on vahvoilla rikkomaan 20 vuotta vanhan MM-kisojen ennätyksen. Maan kakkosvahtina pelaa nimittäin 42-vuotias Faryd Mondragón. Torstaina veteraanivahti saikin oivan näyttöpaikan Kolumbian pelatessa harjoitusottelun vieraskentällä Belgiassa. Ottelu ei sujunut Mondragónilta lainkaan hassummin. Kolumbia voitti pelin Falcaon ja Victor Ibarbon maaleilla 2-0 ja näin konkari sai juhlia nollapeliä.
Kolumbian maalia vartioi kaikissa maan karsintapeleissä Ranskan Liigan Nizzassa pelaava David Ospina. Ospina on kuitenkin parhaillaan loukkaantuneena ja niin valmentaja José Pekermán antoi tilaisuuden Mondragónille. Edellisen kerran Mondragón oli seissyt Kolumbian avauskokoonpanossa kolme vuotta sitten. Kolumbian kakkosvahti ottelussa oli 24-vuotias Camilo Vargas, jolla maajoukkuedebyytti on yhä tekemättä.
Rikkooko Mondragón Millan ennätyksen?
Kolumbian pääsarjan Deportivo Calissa pelaavalla Mondragónilla on erinomaiset mahdollisuudet mahtua Kolumbian lopulliseen MM-kisajoukkueeseen. Mikäli näin käy, hänestä tulee vanhin koskaan MM-kisoissa mukana ollut pelaaja. Kentälle päästessään hän voi myös rikkoa kamerunilaisen Roger Millan nimissä olevan ennätyksen. Milla pelasi MM-kisoissa vuonna 1994 42 vuoden ja 39 päivän ikäisenä. Mondragón on puolestaan MM-kisojen alkaessa 42 vuotta ja 356 päivää vanha.
Maalivahdin huimasta urasta kertoo sekin, että hän kantoi Kolumbian maajoukkuepaitaa jo Barcelonan olympiakisoissa vuonna 1992 ja MM-kisoissa 1994. Euroopan kentillä Mondragón pelasi yhtäjaksoisesti vuosina 2001-2010, edustaen lähinnä turkkilaista Galatasarayta ja saksalaista 1.FC Kölniä.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”