AC Oulu kaappasi pelaajan OPS:sta
AC Oulu ja Pekka Räisänen ovat tehneet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. 31-vuotias toppari siirtyy AC Ouluun paikalliskilpailija Oulun Palloseurasta.
Räisänen saapuu vahvistamaan ensi sijassa AC Oulun toppariosastoa. Räisänen on edustanut urallaan useita joukkueita ja kokemusta löytyy myös kahdeksan ottelun verran Veikkausliigasta.
– Hyvät fiilikset sopimuksesta, totta kai. Nopeasti asiat lopulta etenivät ja hyvä niin. Tulevalle kaudelle lähden tietysti voittamaan itselleni avauksen paikkaa topparin tontilta ja sen eteen tehdään talvi kovasti töitä, Räisänen iloitsee seuran verkkosivuilla.
Urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela ottaa vahvistuksen ilolla vastaan.
– Pehu on huippu jätkä, joka sopii luonteeltaan täydellisesti meille. Pelaajana hän on tälle tasolle jo erittäin kokenut ja tietää me mitä häneltä vaadimme. Hänen vahvuudet ovat rautaisessa luonteessa sekä etenkin puolustuspelaamisessa. Hän ei ole ensimmäinen jätkä, joka säikähtää vastustajan böö-huutoja, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kehuu.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa