Entinen maajoukkuetähti jättää West Hamin ovet paukkuen? – ”Saanut tarpeekseen managerista”
Entinen Englannin maajoukkuetähti Joe Cole on valmis jättämään West Hamin.
Pelaaja vaihdettiin kentältä poikkeuksellisen aikaisin, jo 40 minuutin jälkeen, viime viikonlopun Chelsea-ottelussa. West Ham hävisi 0-3-lukemin.
32-vuotiaan laitapelaajan lähipiiristä oleva lähde kertoi The Sunille lähdön olevan lähellä. Syynä West Ham -manageri Sam Allardyce.
– Hän on saanut tarpeekseen Samista. Hän tunsi itsensä julkisesti nöyryytetyksi, kun hänet vaihdettiin niin aikaisin pelissä ex-seuraansa vastaan. Hän haluaa lähteä seurasta ja toivottavasti tammikuussa on muutamia seuroja kiinnostuneina, The Sun kirjoittaa.
– Hän odotti loistavaa kautta West Hamissa, mutta kaikki on muuttunut happamaksi.
Cole käveli suoraan pukutiloihin, kun hänet ja toinen keskikenttämies Jack Collison vaihdettiin Chelsean toisen maalin jälkeen. Allardyce kommentoi vaihtoa näin:
– Tarvitsimme muutosta. En voi auttaa sillä tavalla pelannutta joukkuetta ja kaksi maali päästettyämme jotain piti tehdä. Ja joidenkin piti tulla vaihtoon.
Cole on West Hamin kasvatti ja edusti seuraa aiemmin aikuisten tasolla vuosina 1998-2003 ja siirtyi edelleen Chelseaan vuosiksi 2003-10. Hän käväisi Liverpoolissa ja lainalla Lillessä ennen paluuta West Hamiin viime tammikuussa.
Mies pelasi Englannin maajoukkueessa 56 ottelua vuosina 2001-10, mutta ei ole enää viime vuosina kuulunut maajoukkueryhmään.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä