Haka merkittävään jatkosopimukseen
Kuva: Juha Tamminen
Mittavan Veikkausliiga-uran pelannut Sakari Saarinen, 35, allekirjoitti vuoden mittaisen jatkosopimuksen Hakan kanssa.
Saarinen kantoi viime kaudella suurta roolia Hakassa. Ensi vuoden osalta odotukset ovat maltilliset.
– Vielä ei auta pohtia sitä, pelaanko vielä joskus Veikkausliigassa. Viime vuosi oli Hakalle siinä mielessä hankala, että keväällä moni piti meitä varmana nousijana. Jos voitimme jonkun Kakkosen joukkueen harjoituspelissä, niin heti tuli porukat sanomaan, että eihän teillä ole Ykkösessä mitään hätää, Saarinen pohtii seuran verkkosivuilla.
– Ehkä sitä alkoi joku pelaajakin miettimään samalla lailla. Koetin siitä muutaman kerran muistuttaa, ettei se nouseminen niin helppoa ole. Kevään pelit olivat meille vaikeita, kun kentät eivät olleet vielä kunnossa. Silloin pisteet vaativat entistä kovempaa taistelua, Saarinen muistuttaa.
Saarinen katselee jo pelaajauran jälkeistä aikaa.
– Jos joku Hakan yhteistyökumppaneista on kiinnostunut, niin olen pian valmis tulemaan työharjoitteluun. Sellaiseen, jonka aikana on mahdollista myös pelata Hakassa, Saarinen sanoo.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella isot panokset – tästä pelataan
- Katso: Jardell Kanga iski komean maalin Motherwell-debyytissään
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään