Honka-toppari vahvasti menossa Englantiin – siirtosäännöt estivät välittömän sopimuksen
Kuva: Getty Images
Hongan paidassa viime kaudella pelannut ja Veikkausliigan parhaisiin keskuspuolustajiin lukeutunut Abdoulaye Meite on lähellä sopimusta Englantiin
Kerroimme viime viikolla 33-vuotiaan norsunluurannikon ex-maajoukkuepelaajan testileiristä Doncaster Roversin kanssa.
Seura vielä harkitsee asiaa, mutta on lähellä sopimuksen tarjoamista Meitelle tammikuussa. Miehen sopimus Hongan kanssa päättyi lokakuun loppuun.
Seura olisi halunnut ottaa miehen nopeasti jo riveihinsä paikkaamaan loukkaantumisten synnyttämää pelaajapulaa, mutta kansainväliset siirtosäännöt estivät sen, vaikka miehellä ei ole voimassa olevaa sopimusta minnekään.
– Hän on meidän kanssa vielä hetken. Koska hänellä oli sopimus toisen seuran kanssa elokuun lopun jälkeen, olisimme voineet käyttää häntä reserveissä, mutta emme edustusryhmässämme, Doncaster-manageri Paul Dickov manaili sääntöviidakon salaisuuksia The Star -lehdelle.
Englannin kakkostasolla pelaava seura tarkkailee olemassa olevien toppareidensa tilannetta ja mikäli tarvetta paikkaajalle vielä tammikuun alussa on, aikoo se tarjota Meitelle sopimusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi