Huuhkajista tuttu joulukuusi ei kelvannut Real Madrid -luotsille
Kuva: Getty Images
Real Madridin käskijän Carlo Ancelottin piti aluksi istuttaa valkopaitansa Huuhkajista tuttuun ”joulukuusijärjestelmään”. Matkan varrella italialaisluotsi huomasi kuitenkin muiden systeemien sopivan ryhmälle paremmin.
Huuhkajien käyttämä 4-3-2-1-järjestelmä ei ole jalkapallomaailmassa kovinkaan yleinen, mutta AC Milanissa Ancelotti saavutti joulukuusen avulla menestystä. La Ligan jättiseuran käyttöön tuota systeemiä ei kuitenkaan ole otettu, vaikka aluksi Ancelotti hiukan niin vihjaili.
– Yritimme joulukuusta alkuun, mutta vaihdoimme sitten timanttimuodostelmaan ja sitten 4-4-2:seen. En voi käyttää täällä joulukuusta pelaajien ominaisuuksien vuoksi, Ancelotti selvensi Marca-lehden mukaan.
– Vasemmalla on Cristiano Ronaldo ja oikealla Gareth Bale. Sitä systeemiä varten ei ole oikeat pelaajat. Sitten on vielä esimerkiksi Isco, joka sopisi mainiosti keskimmäiseksi hyökkääväksi keskikenttämieheksi, Ancelotti jatkoi.
Ancelottin mukaan joulukuusijärjestelmästä voi olla hyötyä, sillä sitä vastaan on ainakin aluksi vaikea pelata.
– Arrigo Sacchin systeemissä vastustajat eivät tienneet, mikä heihin iski. Alkuun sama juttu tapahtui Milanissa, kun ihmiset eivät tienneet, miten puolustaa hyökkääviä keskikenttäpelaajia vastaan. Valmentajat ovat kuitenkin fiksuja ja löytävät lopulta ratkaisun, Ancelotti muistutti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon