Kommentti: Kaikki ei ollutkaan hyvin...

29.06.2008: Espanja on juuri voittanut jalkapallon EM-lopputurnauksen finaalissa Saksan maalein 1-0. Germaanit kävelevät päät painuksissa Wienin Ernst-Happel-Stadionin mixed-zonella pysähtymättä median eteen paria pakollista tv-haastattelua lukuun ottamatta. Espanjalaisfutaajien leirissä riemu on rajaton. Pelaajat vetävät letkajenkkaa laulaen samalla ”Eviva Espanja”. Saksalaisia ottaa päähän entistäkin enemmän. Yksi Saksan maajoukkueen edustaja on silmiin nähden poikkeus. Joukkueen varaveskari Robert Enke hymyilee ja vastailee auliisti ensin espanjalaismedian, sitten saksalaistoimittajien ja lopulta myös allekirjoittaneen kysymyksiin. Juttelemme Enken kanssa Saksan EM-taipaleesta, edessä olevasta MM-karsintamatsista Suomea vastaan sekä hänen seurajoukkueeseensa Hannoveriin tulossa olevasta suomalaispelaajasta. – Niin, puhut Mikael Forssellista. Hän on meille todellinen vahvistus, mikäli hänelle ei tule ongelmaa polven kanssa, maalivahti vastaa. Enke kertoo iloinneensa EM-kisoista, vaikka ei ollut yhdessäkään ottelussa kentän puolella. Hän kertoo nähneensä kuvat kotimaasta, jossa fanit ovat olleet hurmiossa joukkueen menestyksestä. Ja painottaa iloitsevansa pääsystä takaisin kotiin ja pienelle lomalle. Enke iloitsee ja sanoo sen suoraan. Tuolla miehellä on selvästi kaikki hyvin. * * * 10.11.2009: Luen Ylen teksti-tv:ltä otsikon, jossa kerrotaan Saksan maajoukkuevahdin kuolleen. Robert Enke on jäänyt junan alle. Ahmin saksalaismediasta lisää tietoa. Hannoverilaistorjuja on astunut itse vapaaehtoisesti nopean ICE-junan alle. Bild-lehti kertoo traagisen hetken ajankohdan minuutilleen sekä junan numeron. Kartasta näkyy kaksi ruksia: yksi törmäyspaikan merkiksi ja toinen osoittaa paikan, jonne Enke on parkkeerannut autonsa. Tietoa alkaa olla liikaa, liiallinen informaatio vie lukijan yhä lähemmäksi onnettomuuspaikkaa. Mieleeni muistuu lyhyt kohtaaminen Wienissä. Enken hymy, jonka takana tuolloinkin piileksi masennuksesta kärsivä mies. Kaikki ei ollutkaan hyvin… * * * 10.11.2013: Käsiini osui muutama viikko sitten vanha kirjoituslehtiö, josta otin tänään yllä näkyvän kuvan. Omia harakanvarpaita hetkestä, jolloin kohtasin Robert Enken. Sekaisin suomea ja saksaa. Muistoja. Enke antoi saksalaisessa futiksessa kasvot sairaudelle nimeltä ”masennus”. Lohduttomat kasvot. Julkisuuteen aihe oli germaanijalkapallossa noussut jo aiemmin, kun masennuksesta kärsinyt superlahjakkuus Sebastian Deisler lopetti 27-vuotiaana uransa. Deislerin tapaus puhutti julkisuudessa, mutta mitään ei muuttunut. Enken kuolema puhutti julkisuudessa. Neljä vuotta maalivahdin poismenon jälkeen voi todeta, ettei vieläkään mikään ole muuttunut. Enken kuolinpäivä nostaa aiheen kerran vuodessa pintaan, mutta 364 päivänä vuodessa ammattilaisfutaajan arki jatkuu yhtä raadollisena kuin se ennen Deisleria ja Enkeä oli. Omaan mieleen ovat painuneet masennuksesta kärsineen Enken kasvot Wienistä. Hymyilevät – ainoina koko Saksan joukkueesta. Haastattelun jälkeen kättelin Enken tietämättäni kahdesti. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)