Kommentti: Kaikki ei ollutkaan hyvin…
29.06.2008: Espanja on juuri voittanut jalkapallon EM-lopputurnauksen finaalissa Saksan maalein 1-0. Germaanit kävelevät päät painuksissa Wienin Ernst-Happel-Stadionin mixed-zonella pysähtymättä median eteen paria pakollista tv-haastattelua lukuun ottamatta.
Espanjalaisfutaajien leirissä riemu on rajaton. Pelaajat vetävät letkajenkkaa laulaen samalla ”Eviva Espanja”. Saksalaisia ottaa päähän entistäkin enemmän.
Yksi Saksan maajoukkueen edustaja on silmiin nähden poikkeus. Joukkueen varaveskari Robert Enke hymyilee ja vastailee auliisti ensin espanjalaismedian, sitten saksalaistoimittajien ja lopulta myös allekirjoittaneen kysymyksiin.
Juttelemme Enken kanssa Saksan EM-taipaleesta, edessä olevasta MM-karsintamatsista Suomea vastaan sekä hänen seurajoukkueeseensa Hannoveriin tulossa olevasta suomalaispelaajasta.
– Niin, puhut Mikael Forssellista. Hän on meille todellinen vahvistus, mikäli hänelle ei tule ongelmaa polven kanssa, maalivahti vastaa.
Enke kertoo iloinneensa EM-kisoista, vaikka ei ollut yhdessäkään ottelussa kentän puolella. Hän kertoo nähneensä kuvat kotimaasta, jossa fanit ovat olleet hurmiossa joukkueen menestyksestä. Ja painottaa iloitsevansa pääsystä takaisin kotiin ja pienelle lomalle. Enke iloitsee ja sanoo sen suoraan.
Tuolla miehellä on selvästi kaikki hyvin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen