ManU sijoittamassa jättisumman Dortmund-tähteen?
Kuva: Getty Images
The Times kertoo, että Manchester Unitedin managerin David Moyesin valmennustiimistä kaksi taustavalmentajaa oli tarkkailemassa Dortmundin Marco Reusia Saksassa viikolla.
Reus ampui joukkueensa avausmaalin ja oli ottelun parhaita pelaajia tiistaina, kun Napoli kaatoi Mestarien liigassa 3-1-lukemin.
Dortmund-pomo Hans-Joachim Watzke myönsi aiemmin marraskuussa, että Reusin nykyisessä sopimuksessa on purkupykälä. Mediatietojen mukaan miehen voi ostaa omakseen 35 miljoonalla eurolla ensi kesänä. (uutinen).
Dortmund kuitenkin pyrkii tekemään miehen kanssa uuden sopimuksen vielä talven aikana. Jos miehestä on useampikin seura akuutisti kiinnostunut kesällä, voi siirtosumma tarjouskilpailussa kasvaa vieläkin suuremmaksi.
Kagawa vaihtokaupassa takaisin Dortmundiin?
ManU saattaa käyttää vaihtokaupan vauhdittajana Dortmundista pari vuotta sitten siirtynyttä Shinji Kagawaa. Mies siirtyi Englantiin toissa kesänä, mutta ei ole vielä noussut Saksassa tunnetulle tasolleen kuin välähdyksittäin eikä vastuuta tunnut löytyvän Moyesin papereista. Japanilaispelaaja antoi kuitenkin näytön osaamisestaan toimiessaan kapellimestarina ManU:n 5-0-voitossa Leverkusenista.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa