Mixu Paatelainen kiitteli nuoren Huuhkaja-pakin esitystä: ”Gareth Bale pysyi kurissa”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien päävalmentajan Mixu Paatelaisen mukaan 1-1-tasapeli lauantaina Walesia vastaan vieraskentällä oli ottelutapahtumien mukainen.
Wales oli mennyt johtoon tunnin pelin jälkeen, mutta Suomi tasoitti toisen puoliajan lisäajalla. Roman Eremenko löysi Riku Riskin juoksun, mistä syntyi tasoitus. Ainoa aiempi huippupaikka oli Teemu Pukilla, jonka veto kilpistyi kuitenkin tolppaan avausjaksolla.
– Ansaitsimme tasapelin. Olimme hieman epäonnekkaita ja ammuimme mm. tolppaan. Joillekin pelaajistamme kausi on ollut jo ohi muutamien viikkojen ajan. He ovat pitäneet kuntoaan hyvin yllä. Idea kuinka syötellä, pelata futis ja luoda maalipaikkoja oli mukana. Se tyydyttää, Paatelainen kertoi Sky Sportsin haastattelussa ottelun jälkeen.
– Jos katsomme Walesia yksilöinä, on heillä fantastisia pelaajia. Wales tulee pärjäämään tulevissa karsinnoissa.
Walesin supertähti Gareth Bale ei päässyt maalintekijöiden kirjoihin. Pari kertaa miestä jouduttiin rikkomaan vaarallisissa paikoissa, mutta johtaneet vapaapotkut jäivät vaarattomiksi ja mies pystyi muutenkin kurissa.
– Pari kertaa hän toki pääsi karkuun nopeutensa jaa pallonkuljetustaitojensa vuoksi. Tuplasimme hänet hyvin ja prsässäsimme hyvin ja limitoimme hänen vaihtoehtonsa.
Balen pääasiallinen vastus oli Suomen 19-vuotias laitapuolustaja Jere Uronen.
– Tämä oli hyvä oppimistilaisuus meidän pelaajille. Meillä oli nuori laitapakki häntä vastaan ja tämä on suuri askel eteenpäin hänelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva