Manchester Cityn manageri Manuel Pellegrini vihjaa, että seura aikoo tehdä hankintoja tammikuun siirtoikkunassa. Viimeisin huolenaihe on ykköstopparin Vincent Kompanyn toistuvat loukkaantumiset, jotka saattavat johtaa seuran katsastamaan varamiestä siirtomarkkinoilta. – Meidän pitää tarkastella tilannetta joulukuun lopussa. Toivomme, että hän pystyy pelaamaan normaalisti kauden loppuun saakka. Teemme kaikkemme, jotta ymmärtäisimme hänen monia vammoja. Voin vain sanoa, että uskon hänen liittyvän harjoituksiin ensi viikolla tai lähiaikoina, Pellegrini kertoi Soccerway-sivuston mukaan.

City tuhlaa eniten palkkoihin maailmassa

Citylle muutamien kymmenien miljoonien polttaminen on arkipäivää. Joukkue on sheikkiomistajiensa johdolla tehnyt sadoilla miljoonilla kauppaa viime vuosina. Laskelmien mukaan seura on viimeisen viiden kauden aikana ostanut pelaajia peräti 640 miljoonalla punnalla (n. 765 milj. €:a) ja myynnit vähennettäessä joukkue on käyttänyt pelaajiin yhä yli 470 milj. puntaa (n. 560 milj. €:a) Lisäksi joukkueen palkkabudjetti oli Valioliigan ja koko jalkapallomaailman korkein viime kaudella – yhteensä 202 miljoonaa puntaa. Tilastolähteet: Transferleague.co.uk, TSMPlug.com.

LUE MYÖS: