Andre Villas-Boasilla oli vielä mahdollisuus pelastaa työpaikkansa
Kuva: Getty Images
Kun Andre Villas-Boas meni tapaamaan White Hart Lanella seurajohtoa, oli hänellä edellään mahdollisuus pelastaa työpaikkansa, paljastaa Daily Mail -lehti.
Portugalilaisohjeistaja tapasi puheenjohtaja Daniel Levyn ja jalkapallojohtaja Franco Baldinin sunnuntai-iltana, kun takana oli nöyryyttävä 0-5-tappio Liverpoolille. Levy oli raivoissaan ja halusi muutoksia. Olihan vain kolme viikkoa aiemmin Manchester City piiskannut Tottenhamia myös rumasti, tuolloin maalein 6-0.
Levy halusi Villas-Boasin tekevän paitsi pelillisiä muutoksia myös nostavan Emmanuel Adebayorin takaisin rinkiin. Villas-Boasilla ja kärkipelaajalla on kuitenkin ollut keskinäisiä kahnauksia, eikä kaksikko ole kirjan samalla sivulla. Villas-Boas ei kuitenkaan ollut halukas muutoksiin ainakaan tuossa kohtaa.
Tottenhamissa on kuohunut myös valmennusportaassa, sillä valmentaja Steffen Freund on menettänyt asemiaan ja se on aiheuttanut hämmennystä. Villas-Boas ei ollut samaa mieltä Arsenal-ottelussa pelillisissä asioissa entisen kakkosmiehensä kanssa, mikä johti muuttuneeseen tilanteeseen.
Tottenhamin seurajohdossa ainoastaan Baldini on osoittanut joulukuisen Manchester Unitedia vastaan pelatun 2-2-tasapelin jälkeen tukensa Villas-Boasille. Loput olivat valmiita erottamaan hänet. Ja lopulta maanantaiaamuna potkut tulivat.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Achraf Hakimi kertoo, miksi Lionel Messi saattaa tehdä ympärillään olevista pelaajista huonompia
- Haastattelu: Alex Ringin kipparoima HJK tavoittelee paluuta mestaruuskantaan
- Haastattelu: Näin Joonas Rantanen kommentoi Emmanuel Boatengin epäonnistunutta siirtoa