Suomen kaikkien aikojen menestynein jalkapalloilija, kuningas Jari Litmanen kirjoittaa omaelämänkerran, jonka on tarkoitus valmistua syksyllä 2015.

Millaisia ajatuksia omaelämänkerran kirjoittaminen herättää?

Dokumenttielokuvaa tehdessä ehti jo asioita käymään läpi, joten se varsinainen mietintä mitä jalkapalloilijana olen tehnyt, on tehty. Dokumentti oli kuitenkin jonkun toisten ihmisten näkemys ja puolitoistatuntinen siivu elämästäni. Aika paljon itselle jäi materiaalia päähän ja mielellään sen omin sanoin tuotan kirjan kansien väliin.

Miksi päätit, että nyt on oikea aika ruveta kirjailijaksi?

Koko 2000-luku minulta on kysytty, että viitsisitkö kirjan tehdä. Aiemmin siihen ei ole ollut aikaa. Dokumentin jälkeen on kyselty vielä enemmän. Eli en pääse kirjasta eroon ja joskus se pitää tehdä. Tehdään se nyt ja tämän ryhmän kanssa niin pääsee siitäkin eroon.

Millaisia tavoitteita asetat kirjalle?

Ensimmäinen suuri tavoite on aloittaa kirjoittamaan sitä. Siitä lähdetään. Jalkapallossakin on alku ja loppu, joten toinen tavoite on saada se aikataulussa pakettiin. Mitä siinä välissä tapahtuu – niin pitkälle en ole ajatuksissa päässyt.

Mitkä ovat itsellesi tärkeitä elämänkertakirjoja?

En ole ehtinyt niitä hirveästi lukemaan. Enkä muitakaan kirjoja, joten tuo kirjapuoli on itselle vähän oudompi puoli. Koulukirjat – niitä katselin, mutta ehkä sieltä se tietty neutraalisuus kirjallisuuteen kumpuaa.

Milloin kansa pääsee nauttimaan kirjastasi?

Vuoden 2015 syksystä on ollut puhetta. Tässä vaiheessa on reilusti aikaa, mutta kuten kaikissa projekteissa, sitten jossain välissä varmaan tulee se hetki ja tunne, että aika loppuu kesken.

Millainen kirjailija Litmanen on ja onko kirjoittamisesta kokemuksia?

Blogeja olen tehnyt. Tietysti ne on ihan eri asia. Tässä pitäisi itse muistella kovasti ja vähän eri perspektiivistä laittaa sanoja paperille. En ole pitänyt itseäni minään huippukirjoittajana, mutta kyllä sitä jotain tekstiä syntyy. Onneksi on taustat auttamassa pilkut kohdalleen.

Miksi päädyit siihen, että kirjoitat kirjan itse, etkä käytä esimerkiksi ammattikirjoittajaa?

Vuoden verran on erilaisia vaihtoehtoja käyty läpi. Tämä on minulle se kaikkein luonnollisin ja mieluisin tapa tehdä tämä.

Kim Sanden