Lukas Hradecky: ”Aikamoinen vuosi ollut”
Huuhkajavahti Lukas Hradeckylla on ollut takanaan mielenkiintoinen vuosi johon mahtuu nollapelejä, Tanskan cupin voitto sekä kohua herättänyt seuravaihto.
Hradecky pelasi viime kauden Esbjergissä ennen kuin siirtyi täksi kaudeksi Bröndbyn joukkueeseen. Siirto herätti paljon kohua Tanskassa ja Esbjergissä monet alkoivat kutsua maalivahtia petturiksi. Hradecky myöntää SuomiFutis.comin haastattelussa, että muutos ei ollut helppo, mutta viime aikoina peli on kulkenut entistä paremmin.
Aikamoinen vuosi ollut. Ehkä hieman aliarvioin sen muutoksia voiman. Pikkuhiljaa peruspäänkesto on parantunut, mutta en ole täysin tyytyväinen. Vuodelle 2014 nostetaan taas tasoa.Näetkö siirron kuitenkin kasvattavana kokemuksena?
Sitä se oli ja olen sen ansiosta pystynyt nyt käsittelemään tilanteita paremmin. Kentällä olen pystynyt kehittymään ja siitä on varmasti hyötyä, ettei ole koko ajan sillä omalla mukavuusalueella.Eikä siirto kaduta?
Tätä on puitu pitkään. Bröndby on reilusti suurempi seura ja edellä Esbjergiä. Seuralla on isoja suunnitelmia tulevaisuudeksi. Ei kaduta.Entä toiveet vuodeksi?
Toivottavasti saa pelata terveenä ja saisimme sellaisen sijoituksen, että pääsisimme eurokentille.Nyt on kuitenkin vielä talvitauko. Missä joulua vietit tänä vuonna?
Kotona Turussa. Kun sitä saa perheen kanssa viettää joulua, niin se on kaikista tärkeintä. Sitä oppii arvostamaan, kun asuu ulkomailla.Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin