Manchester Unitedissa valmennusvastuun kesällä ottanut David Moyes kärsi joukkoineen tappion miehen ex-seuralle Evertonille keskiviikkona. ManU hallitsi kotiottelunsa alkupuolta, mutta Everton kiri lopussa ohi. Ainoan maalin teki laitapakki Bryan Oviedo 86. minuutilla. Moyes ei voinut kuin osoittaa pettymystä ottelun jälkeen. – Olen erittäin pettynyt, mutta niin se vaan menee. Ottelu oli tiukka ja hukkasimme paikkoja. Everton puolestaan käytti omansa, Moyes kertoi Sky Sportsille. – Olisimme tarvinneet pientä onnea matkaan, mutta sitä ei saatu. Osuimme tolppiin pari kertaa ja Everton-vahti Tim Howard teki hyviä torjuntoja. Everton pysyi kannoilla ja näytti kuinka hyvä joukkue se onkaan.

”Maali menee omaan piikkiimme”

Maalin hyvyyden Moyes laittoi omiensa huonoudeksi. Joukkueen puolustus oli sekainen, kun Evertonin Romelu Lukaku käänsi pallon rangaistusrajan poikki. Upeasti tilanteeseen noussut Oviedo oli vapaana takatolpalla ja ampui pallon maaliin pienestä kulmasta. – Emme puolustaneet maalia hyvin, joten se oli omaan piikkimme. Meillä oli paikkamme ja niin heilläkin. He ovat pelanneet hyvin ja siksi he ovat sarjan kärkikahinoissa. Everon on sarjassa viides, tasapisteissä neljäntenä olevan Liverpoolin kanssa. ManU on 9:s, 12 pistettä sarjan kärkijoukkueesta Arsenalista.

LUE MYÖS: