Paikalliset tönöt eivät kelvanneet – Saksan MM-joukkue rakennuttaa oman hotellikeskuksen Brasiliaan
Kuva: Getty Images
Oi aikoja, oi tapoja. Huippujalkapallossa liikkuvat yhä suuremmat rahamassat ja samalla myös maajoukkueympyröissä vaatimustaso kasvaa. Ensi kesän MM-kisojen alkulohkot arvottiin viikko sitten Brasiliassa ja samalla käynnistyi ankara sopivan majapaikan etsiminen. Saksan maajoukkue ei kuitenkaan löytänyt mieleistään hotellia Brasiliasta, joten maan jalkapalloliitto päätti rakennuttaa mieluummin kokonaan uuden!
Saksan futisliiton rakennuttamaan majoituskompleksiin sisältyy 13 taloa pelaajia ja valmennusjohtoa varten. Bahian osavaltion Santo Andréssa sijaitseva lukaali aiotaan nimetä ”Camp Bahiaksi” ja sinne vievää porttia koristavat Saksan lipun värit sekä Saksan kolmea maailmanmestaruutta symboloivat kolme kultaista tähteä.
Mercedes maksaa viulut
Rakennusprojektin ottaa kontolleen müncheniläinen rakennusyritys. Rahoituksesta vastaavat Saksan jalkapalloliiton sponsorit, Mercedes etunenässä. Kilometrin päähän majapaikasta on tarkoitus rakentaa jalkapallokenttä, lehdistökeskus ja muut tarvittavat fasiliteetit. – Kaikki onnistuu kyllä, sataprosenttisen varmasti, hotellista vastaava Siegfried Michler kommentoi Bildille. Lentokenttä sijaitsee van 15 kilometrin päässä majoituskeskuksesta, joten joukkueen liikkuminen ottelukaupunkeihin ei tuota vaikeuksia. Saksan maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw on korostanut sopivan majapaikan merkitystä. Kaikkien osallistujamaiden täytyy ilmoittaa Fifa:lle viimeistään 18.12. valitsemansa tukikohdat. Saksan ottelupaikkakunnilta ei kuitenkaan Löwiä tyydyttäneitä majoitustiloja löytynyt, joten Saksa päätyi lopulta hieman modernimpaan ratkaisuun. – Olemme usein nähneet, että loppuotteluun pääseminen tai aiemmin karsiutuminen saattaa riippua minimaalisen pienistä asioista, Löw perustelee harvinaisempaa ratkaisumalliaan. Majapaikkavalinnasta kertoi Rhein Main Presse.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen