Tänä päivänä 20 vuotta sitten: Ranskan MM-kultaluotsin upea matka sai alkunsa
Kuva: Getty Images
Ranskan maajoukkueen MM-kultaa vuonna 1998 luotsanneen Aimé Jacquet’n taival mestariluotsiksi on vertaansa vailla.
Mies nousi yllättäen maajoukkueluotsiksi vuonna 1993, aluksi virkaa tekevänä sijaisena.
Ranska oli hävinnyt sinä vuonna Israelille 2-3 ja Bulgarialle 1-2-lukemin ja siten pudonnut vuoden 1994 MM-kisoista, kun Ranskan jalkapalloliitto uutisoi maailmalle 17. joulukuuta – päivälleen 20 vuotta sitten – silloisen päävalmentajan Gerard Houllierin irtisanomisesta.
– Se oli hienovarainen tilanne. Olin ollut osa joukkuetta, joka hävisi ne ottelut, apuluotsina silloin ollut Jacquet muisteli UEFA.com:lle.
– Olin hänen kakkosensa ja oli loogista, että minun puolelleen käännyttäisiin. Minun piti toki olla aluksi vain väliaikainen ratkaisu.
Ei mikään keltanokka kyseessä
Jacquet oli jo kokenut valmentaja. Hän oli luotsannut mm. Bordeaux’n kolmeen maansa mestaruuteen ja pari kertaa välieriin Eurooppa-cupissa (nyk. Mestarien liiga). Jacquet oli valmentanut kotimaassaan myös Lyonia, Montpellieriä ja Nancyä ennen liittymistään maajoukkueympyröihin vuonna 1993. – Olin valmentanut pitkään Bordeaux’ta ja ollut Ranskan maajoukkueen mukana tarpeeksi kauan, että tiesin näkemykseni riittävän maani päävalmentajana. Otin tehtävän vastaan täynnä tietotaitoa ja halua. – Se oli minulle kunnianosoitus ja suuri haaste. En odottanut, että saisin mahdollisuuden jäädä päävalmentajaksi. Olin onnekas, kun tunsin ryhmän ja pääsin nopeasti sinuiksi tehtävän kanssa.Avauspeli antoi suuntaa tulevalle
Miehen päävalmentajaura alkoi onnellisten tähtien alla. Ranska kaatoi Jacquet’n ensimmäisessä päävalmentajan koitoksessaan Napolissa helmikuussa 1994 Italian 1-0-lukemin – voitto oli ensimmäinen Italiasta vieraissa sitten vuoden 1912. – Olimme jo peruneet yhden ottelun mullistuksen vuoksi ja Napolissa tapahtunut voitto oli yllätys, ottaen huomioon kiireen joukkueen kasaamisessa, Jacquet kertoi. – Kun aloitat hyvin, itseluottamus kasvaa. Se vakuutti kaikki: pelaajat, yleisön ja johdon. Pystyin asettumaan helpommin aloilleni. Tästä eteenpäin Ranska porskutti 30 ottelun voittoputkessa aina syksyyn 1996 asti, jonka aikana joukkue ei hävinnyt otteluakaan 90 minuutin aikana. Takkiin tosin tuli vuoden 1996 EM-kisoissa joukkueen pudotessa Tshekille rankkareilla välierissä.Joukkue ennen tähtinimiä johti MM-voittoon
Jacquet oli pestinsä aikana pudottanut tähtipelaajia, kuten Eric Cantonan, Jean-Pierre Papinin sekä David Ginolan, ryhmästään ja sai kovaa kritiikkiä medialta ennen vuoden 1998 MM-kotiturnausta. Jacquet’n pesti lopulta huipentui tähän turnaukseen, missä Ranska eteni ensimmäiseen maailmanmestaruuteensa mahtavana joukkueena isolla J:llä. Ranskalaisluotsi päätti uransa maailmanmestaruuteen, mutta manttelinperijä Roger Lemerre johdatti joukkueen vielä EM-kultaan vuonna 2000.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät