Viikingit täydensi valmennustaan
Kuva: Juha Tamminen
Viikingit on vahvistanut valmennustaan, kun Ari Räsänen aloittaa joukkueen fysiikkavalmentajana.
Räsänen on ollut jalkapallon piirissä vuodesta 1997 lähtien. Viimeksi valmentaja kantoi vastuuta Käpylän Pallossa.
– Viikingit on tehnyt hyvää työtä vuodesta toiseen. Olen iloinen, että pääsen nyt auttamaan pelaajia ja joukkuetta kehittymään, Räsänen kertoo seuran verkkosivuilla.
Räsänen on vahvasti mukana Viikinkien jokapäiväisessä harjoittelussa ja toiminnassa. Hänellä tulee olemaan iso rooli joukkueen valmennustiimissä.
– Arvostan tätä suuresti, että Viikingit keskittyy pelaajien kokonaisvaltaiseen valmennukseen ja lähtee muuttamaan kuvioita. Meillä on hyvä valmennustiimi kasassa ja olemme pelaajille apuväline kehittymiseen. Sitä kautta myös joukkue kehittyy. Kaikki laitetaan likoon, mutta maltilla ja järkeä käyttäen. Mitään ei tapahdu hetkessä, Räsänen jatkaa.
Räsänen on mukana Viikinkien harjoitusryhmässä jo joulukuussa.
Viikinkien valmennustiimi kaudella 2014
Päävalmentaja Ilkka Jäntti
Fysiikkavalmentaja Ari Räsänen
Valmentaja Slava Malakeev
Valmentaja Mika Sandberg
MV-valmentaja Juha-Pekka Pantsu
Huoltaja Raimo Böök
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”