AC Oulu teki jatkosopimuksen seuran kaikkien aikojen maalipyssyn kanssa
AC Oulun kaikkien aikojen maalintekijä Dritan Stafsula on allekirjoittanut seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Stafsula on pelannut oululaisseurassa seitsemän kautta ja 219 virallista ottelua. Maaleja on syntynyt 36 kappaletta.
Stafsula pelasi viime kauden aikana vasemman laitapakin tontilla. Tulevalle kaudella on jälleen hyökkäävämpi paikka luvassa.
– Viime kaudella ajatuksena oli saada Tani puolustajan paikalta vahvasti mukaan hyökkäyspeliin. Siinä onnistuttiin välillä paremmin ja välillä huonommin. Tästä syystä jo viime kauden lopulla kokeilimme häntä hyökkäävänä keskikenttäpelaajana, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen näkee seuran verkkosivuilla.
– Sekä valmennus, että pelaaja itse pitivät kokeilua onnistuneena, joten on perusteltua jatkaa samalla ajatuksella. Tanilla on yksi sarjan parhaimmista laukauksista ja hänen ensimmäinen kosketus ja hyökkääjän vaisto tulee saada hyödynnettyä meidän hyökkäysalueella, Ojanen jatkaa.
Stafsulan sopimus mahdollistaa siirtymisen vielä helmikuussa ulkomaille.
– Haluan pelata Suomessa ollessani AC Oulussa. Oulu on minun koti ja AC Oulu seura, joka merkitsee. Tulevalta kaudelta odotan itseltäni paljon tehoja – haluan ratkaista otteluita ja olla nostamassa meitä sarjan kärkisijoille, Stafsula puolestaan kittelee.
32-vuotias Stafsula pelannut AC Oulun lisäksi Veikkausliigaa Allianssin ja Tampere Unitedin riveissä sekä viettänyt ammattilaisvuosia Norjassa, Ruotsissa ja Kazakstanissa.
AC Oululla on nyt kasassa seitsemän pelaajasopimusta kaudelle 2014.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa