Arsenalin ranskalaismanageri Arsene Wenger kertoi perjantain aamupäivän tiedotustilaisuudessa viikonlopun Crystal Palace -ottelun alla, että seura on lähellä hankintaa kansainvälisen siirtoikkunan viimeisenä päivänä eli tänään perjantaina. Wengerin mukaan seuraan saadaan vahvistus 80-prosentin mahdollisuudella. – Olen luottavainen siitä, että tuomme jonkun tänään seuraan. Siihen on 80-prosentin mahdollisuus, Arsenalin Twitter-tili siteerasi miestä. Arsenalin materiaalin vahvistamiselle on kasvanut suurempi tarve, kun loukkaantumisia ja pelikieltoja on alkanut kasautua seuralle kiireiseen kevääseen. Wengerin mukaan tulija ei ole Schalken Julian Draxler. – Koko Draxlerin tilanne on ollut median kehittämä, ei minun. Hän jää Schalkeen.

LUE MYÖS: