Dortmund-luotsilta satikutia Bayerniin kesällä siirtyvälle tähdelleen
Borussia Dortmundin päävalmentaja Jürgen Klopp katsoo, että joukkueen tähtihyökkääjän Robert Lewandowskin keskittyminen seuran peleihin on tällä kaudella ollut puutteellista.
Pelaajan sopimus seuran kanssa päättyy kuluvaan kauteen ja Bayern München tiedotti viikonloppuna puolalaisen siirtyvän hallitsevan mestariryhmän riveihin ensi kesänä.
– Olin puhunut ”Lewyn” kanssa juuri viime vuoden lopussa ja tiesin, että julkistus tapahtuu tammikuun alussa. Se oli mielestäni paras hetki, koska muuten tarpeettomat huhut olisivat velloneet liikaa, Soccerway.com siteerasi Kloppia.
– Totta puhuen, olemme tienneet jo pitkään Robertin pelaavan toisessa seurassa ensi kesän jälkeen. Siitä lähtien, kun tämä kävi ilmi, olen huomannut hänen osoittaneen vähenevää kiinnostusta meidän tekemiseen ja keskittymisensä olleen heikkoa.
Klopp uskoo pelaajan kuitenkin antavan kaikkensa seuralleen kevätkaudella.
– Hän käyttää talvitauon hyödykseen ja laittaa nämä tekijät sivuun. Nyt hän jälleen keskittyy Dortmundiin. Haluamme tehdä tulevasta puolivuotisesta niin tuottoisan kuin mahdollista ennen hänen siirtoaan.
Borussia Dortmundin syyskauden loppu sujui tahmeasti ja joukkue lähti talvitauolle vasta neljäntenä. Bayern on kärjessä jo 12 pistettä edellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa