Hollannin maajoukkuepuolustaja hylkäsi West Hamin tarjouksen
Kuva: Getty Images
Hollannin maajoukkuepuolustaja Johnny Heitinga, 30, on hylännyt West Hamin lähentelyt. Kerroimme eilen lontoolaisseuran saaneen jo miehen nykyseuralta Evertonilta luvan neuvotella pelaajan kanssa henkilökohtaisista ehdoista.
Vuonna 2009 Atletico Madridista Evertoniin tullut Ajax Amsterdamin kasvatti ei kuitenkaan halua siirtyä West Hamiin. Ilman valioliigaminuutteja tällä kaudella jäänyt pelimies uskoo kuitenkin siirtyvänsä muualle vielä tammikuun aikana, kun kansainvälinen siirtoikkuna on avoinna.
– Pitää olla vakuuttunut, että ottaa oikeita askelia. Tämä vaihtoehto ei vakuuttanut minua. Kyse ei ole rahasta. Olen luottavainen, että löydän uuden seuran ennen tammikuun 31. päivää.
West Ham kaipaa kipeästi lisävoimaa keskuspuolustukseensa, kun kaksi avaintopparia on loukkaantumisten vuoksi sivussa.
Heitinga puolestaan kaipaa peliaikaa, koska penkityksen vuoksi mies on pudonnut Hollannin maajoukkueringistä syksyllä. Mahdollinen MM-matka oranssipaidoissa olisi miehelle hyvinkin uran viimeinen, joten motivaatiota pelipaikan löytämiseen luulisi riittävän.
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin

- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”