Huuhkaja-konkari ripitti omiaan tasapelistä: ”En muista näin heikkoa peliä Suomelta”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien perjantaisessa Oman-maaottelussa kapteenina toiminut Teemu Tainio ei säästellyt omiaan maalittoman tasapelin jälkeen.
Huuhkajien maalipaikat Omania vastaan jäivät vähiin. 90-minuuttisen keskikentällä uurastanut kokenut Tainio ei säästellyt uurastuksen jälkeen palautteessaan.
– Oli kyllä kaikin puolin surkeatasoinen peli. En montaa maaottelua muista, että Suomen esitys olisi ollut näin heikko. Emme saaneet tänään oikein mitään aikaiseksi. Ei ollut jalkoja, ei ollut liikettä ja syötöt menivät mihin sattuu. Silloin ei voi kauheasti odottaakaan, Tainio summaili Palloliiton kotisivuilla.
– (Maalivahti) Henri Sillanpää otti muutaman kopin ja piti nollan. Saimme tasurin, joka on ainut positiivinen asia tästä. Tästä ei ole kuin yksi suunta.
Suomea on monesti vaivannut tehottomuus maalipaikoissa. Nyt vaikeudet näkyivät ennen kaikkea maalipaikkojen luomisessa.
– Nyt ei voi sitä syyttää, että olisimme tuhlailleet paikkoja. Emme tosiaan edes saaneet niitä. Niin yleensä käy, jos liikettä ei ole. Emme päässeet missään vaiheessa käyntiin ja se näytti siltä alusta asti.
– Kaikilla painoi jaloissa, mutta ei ole mikään tekosyy, että nyt on tammikuu. En tiedä mikä meidät yllätti. Joku ei tänään vain natsannut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin