Huuhkaja-vahti Jesse Joronen siirtokuvioistaan: ”Tilanne auki moneen suuntaan”
Kuva: Juha Tamminen
Nuori maalivahtilupaus Jesse Joronen, 20, on päässyt uransa aikana maistamaan A-maajoukkuemenoa yhden ottelun verran.
Joronen on yksi suomen kolmesta Huuhkaja-vahdista Omanissa. Kaksi muuta ovat VPS:n konkari Henri Sillanpää ja FC Hongan nuori Walter Viitala. Joronen lähti Omanin leirille täynnä intoa.
– Aina kiva tulla maajoukkueen mukaan ja päästä näkemään jätkiä. Täällä on hyvät olosuhteet ja hyvä peli perjantaina tiedossa, Joronen toteaa Palloliiton kotisivuilla.
Oman on suomalaisille tuntematon futismaa. Valmennusjohto on kuitenkin pitänyt huolen, että pelaajat tietävät mitä perjantaina vastaan tulee.
– En ole ikinä nähnyt ennen Omanin pelaavan. Nyt on katsottu paljon videoita palavereissa. Tulee isokokoinen, aika suoraviivainen joukkue vastaan. Oltava hereillä joukkueena ja toteuttaa meidän pelisuunnitelmaa kurinalaisesti, Joronen ennakoi.
Harjoituksissa Joronen on ollut positiivisesti yllättynyt.
– Vaikuttanut hyvältä. Jätkillä suurimmalla osalla on kuitenkin preseason meneillään, siihen nähden lupaavan terävältä näyttää tällä hetkellä.
”Ei voi kertoa mitään tällä hetkell”
Joronen ei ole päässyt pelaamaan Fulhamissa ja lupaavan maalivahdin nimi on liitetty siirtohuhuissa useampaankin seuraan. Viime kesänä mies pelasi Veikkausliiga FC Lahdessa ja syksyllä pelejä on tullut lontoolaisten alle 21-vuotiaiden ryhmässä sekä Pikkuhuuhkajissa. – Ei voi mitään kertoa tällä hetkellä, sillä tilanne on hyvin auki moneen suuntaan, Joronen vihjaa siirron olevan mahdollinen. Oman-Suomi-ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä YLE Areenasta perjantaina klo 16.30 alkaen. YLE TV2 näyttää ottelusta koosteen klo 18-19. Katso tästä koko mukana oleva Huuhkaja-ryhmäLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne