Jaro tarjosi viime kauden debytantille vuoden jatkon
Jaron junioreissa oppinsa saanut, mutta viime kaudet JBK:ssa pelannut David Nyman, 23, liittyy punapaitoihin kokonaan.
Nyman debytoi Veikkausliigassa jo viime kauden heinäkuussa JJK:n vieraana. Paikka avauksessa avautui, kun useat loukkaantumiset kiusasivat joukkuetta.
Nyman suoriutui urakastaan upeasti pelaten kolme Veikkausliigaottelua putkeen ja yhden vielä kauden viimeisessä pelissä RoPSia vastaan. Fakta on, että Jaro ei ole päästänyt maaliakaan Veikkausliigassa 23-vuotiaan puolustajan ollessa kentällä.
Nymanin sopimuksen myötä Jarolla on listoilla kuusi puolustajaa. Yksi kuudesta on kuitenkin pitkäaikaisloukkaantunut Jori Kujala, joten leveyttä alimpaan linjaan tarvitaan. Jarolla on nyt kasassa 18 pelaajasopimusta, jos Ruotsiin lainattu Simon Skrabb lasketaan mukaan.
Lähde: Jaron kotisivut
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä