ManU:n Phil Jones positiivisena: ”Emme ole kaukana kärkijoukkueista”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedissa puolustajana tai keskikentällä pelaavan Phil Jonesin mielestä joukkue on lähellä Valioliigan kärkeä vaikka se hävisi sunnuntaina Chelsealle 1-3-lukemin vieraskentällä ja on siten 14 pistettä kärkijoukkue Arsenalista seitsemäntenä.
– En usko, että olemme kovin kaukana kärkijoukkueista. Jos Chelsea on yksi kahdesta-kolmesta parhaasta liigassa, voidaan sanoa meidän olevan aivan heidän joukossaan. Meidän esityksemme avausjaksolla todistaa sen, Jones pohdiskeli seuran kotisivuilla.
– Emme ole miljoonien kilometrien päässä ja meidän pitää puhaltaa yhteen hileen, jos aiomme kääntää kurssin, mies valoi uskoa kaikille seuran vaikutuspiirissä oleville.
Chelsea karkasi ManU:a vastaan tauolle mentäessä jo kahden maalin johtoon. Hattutempun ottelussa tehnyt Samuel Eto’o iski avausmaalin 17. minuutilla ja vieraille isku vasten kasvoja oli toinen osuma juuri ennen taukoa.
– Aloitimme kuitenkin hyvin ja aivan kuten olimme etukäteen suunnitelleet. Chelsea ei päässyt pois omalta alueeltaan ja dominoimme ottelua. Emme kuitenkaan saaneet maalia, joka meidän olisi pitänyt tehdä.
– Heillä taas oli onnea avausmaaliassa ja kahdessa muussa puolustimme löysästi. Maalin päästäminen juuri ennen taukoa ei ole koskaan hyvä asia. Nyt meidän pitää nousta tästä ja meillä on tärkeä peli keskiviikkona.
ManU kohtaa keskiviikkona Sunderlandin liigacupin välierien toisessa osaottelussa kotikentällään. Otteluun lähdetään Sunderlandin 2-1-johdossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa