Markkasen kommentti: Moyes näyttää hauistaan Matan hankinnalla
Kuva: Getty Images
Juan Matan pelaajakauppa Chelseasta Manchester Unitediin on tätä kirjoitettaessa enää seurojen virallisia ilmoituksia vaille varma.
Siirto on ensisijaisesti voitto Chelsean penkille jämähtäneelle Matalle, sillä siirron myötä kasvavan peliajan ansiosta mies pääsee tavoittelemaan paremmin maajoukkuepaikkaan ensi kesän MM-kisoihin.
ManU hyötyy Matasta kahdella tavalla. Pelillisesti ManU saa todella kovan luokan vahvistuksen, kun Mata tulee järjestelemään Unitedin pelaamista. Joukkue saa aneemiselle keskikentälleen todellisen moottorin, jota esimerkiksi Michael Carrick ei ole ollut enää vuosiin, ja johon rooliin Adnan Januzaj on vasta väläyttänyt pystyvänsä.
Toinen tapa, jolla ManU hyötyy, on kabinettipeli. Suurin voittaja kaupassa on manageri David Moyes.
Evertonista Manchester Unitedin manageriksi ja sir Alex Fergusonin suuriin saappaisiin täksi kaudeksi siirtynyt Moyes on ollut koko tämän kansainvälisen jalkapallokauden kritisoiduin, vähätellyin ja pilkatuin jalkapallopersoona.
United on aloittanut kautensa ennätysvaisusti ollen Valioliigassa ennen ensi viikon pelejä vasta sijalla seitsemän. Ero kärkeen on jo 14 pistettä. FA-cupista se putosi ensimmäisessä ottelussaan, ja liigacupistakaan ei irronnut finaalipaikkaa Sunderlandia vastaan.
Vaatimattoman kilpailullisen menestyksen ohella Unitedin managerivalintaa ja Moyesia on kritisoitu myös siitä, että kun Fergusoniin verrattuna harmaa ja menestymätön manageri ottaa yhden maailman suurimman jalkapalloseuran johdettavakseen, häviää ManU:n globaalista vetovoimasta valtava osa.
Kesällä tämä oli nähtävissä siinä, että siirtomarkkinoilla ManU jäi tyystin ilman suuria kaloja. Real Madrid ja FC Barcelona tekivät järjettömien mittasuhteiden ostonsa, kun ne hankkivat Gareth Balen ja Neymarin, Arsenal kaappasi loistokaupalla Mesut Özilin, ja Bayern München Mario Götzen.
Unitedin oli tyytyminen Marouane Fellainiin. Hyökkääjään, joka oli Moyesin entisen seuran pelaaja, ja josta ei ManU:lle juuri apua ole ollut.
Juan Mata on aivan eri kokoluokan hankinta. Hintalappukin on komea, raporttien mukaan 40 miljoonaa puntaa, mutta nyt Moyes saa viestinsä kuulumaan läpi jalkapallomaailman: Mata haluaa tulla Unitediin, joten mikset sinäkin, tähtipelaaja x tulisi?
Mata tuo kentälle teknisyyttä, visiota ja pelikäsitystä. Kabineteissa hän kasvattaa David Moyesin hauiksia.
Panu Markkanen
Twitter: @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio