Huippuluokan paluumuuttaja Veikkausliigaan!
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan viime kauden nelonen IFK Mariehamn sai huippuluokan vahvistuksen, kun seurassa kahdesti aiemminkin ollut Petteri Forsell on tehnyt tulevan kauden kattavan sopimuksen, jossa on myös optio seuraavalle vuodelle.
Potkuihme pelaa seuran kokoonpanossa ja lauantaina harjoitusottelussa Djurgårdenia vastaan, mikä pelataan klo 16.00 alkaen Tukholmassa.
Forsell löi läpi IFK:ssa viimeistään kaudella 2012 ja sai sopimuksen turkkilaiseen Bursasporiin. Turkissa peliaika jäi kortille ja hän palasi IFK:hon viime keväänä lainalle.
Kauden alku oli hyvä ennen loukkaantumista ja toipumisensa jälkeen hänen lainasopimus päättyi Suomessa. Kun roolia ei Turkista löytynyt, purki hän yhteisymmärryksessä sopimuksensa seuran kanssa syksyllä.
23-vuotias taituri haki talvella sopimusta eri ulkomaiden seuroista, mutta pelipaikkaa ei löytynyt ja paluu tutun päävalmentajan Pekka Lyyskin alaisuuteen on tosiasia.
Forsell on pelannut A-maajoukkueessa yhden ottelun. Hän teki maalin Israelia vastaan vuoden 2013 helmikuussa 1-2-tappiossa. Hän on aiemmin ilmoittanut kuluvan vuoden tavoitteekseen nousta takaisin Huuhkaja-ryhmään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin