Arsenal pakotti Bayernin tasapeliin – saksalaismestari kuitenkin jatkoon!
Bayern München eteni odotetusti Mestarien liigan puolivälieriin otteluparista Arsenalia vastaan yhteismaalein 3-1.
Bayern oli voittanut avausosan Lontoossa 2-0. Avausvoittoa siivitti yli puoliajan miesylivoima. Kotipelissä joukkue hallitsi peliä selvästi avausjakson, mutta tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.
Ottelu sai jo ratkaisun, kun Bastian Schweinsteiger oli unohdettu vapaaksi rangaistusalueelle ja tämä ei erehtynyt 64. minuutilla.
Arsenal kuitenkin tasoitti ottelun vain kolme minuuttia myöhemmin. Lukas Podolski ampui pallon voimalla pienestä kulmasta maaliin.
Tilannetta edelsi Podolskin tekemä kyseenalainen selästä tullut kontakti, millä Bayern-pakki Philipp Lahm pelattiin ulos tilanteesta.
Arsenal sai vielä pariin kertaan luotua vaarallisia paikkoja vastustajan päätyyn, mutta joukkue ei onnistunut maalinteossa. Lisäajalla Bayernille vihellettiin vielä rankkari, kun Arjen Robben kaatui köykäisestä kosketuksesta.
Arsenal-vahti Lukasz Fabianski kuitenkin torjui Thomas Müllerin yrityksen.
Toinen osaottelu päättyi täten 1-1-lukemiin ja Bayern eteni kuitenkin jatkoon yhteismaalein 3-1.
Illan toisessa kamppailussa Atletico Madrid kaatoi AC Milanin 4-1-lukemin ja espanjalaisseura eteni puolivälieriin yhteismaalein 5-1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn