Englannin cupin välieräparit arvottiin Englanissa vaikka yksi puolivälieräottelu on pelaamatta: Manchester City isännöi Wigania viimeisessä puolivälieräottelussa sunnuntaina klo 18.05. Välierissä nähdään todennäköisesti Valioliigan kärkiseurojen kohtaaminen, kun Arsenalia vastaan arvottiin Manchester City-Wigan -ottelun voittaja. Wigan kuitenkin voitti joukkuiden kohtaamisen viime vuonna Englannin cupissa. Ottelu ei ollut enempää eikä vähempää kuin viime kevään FA Cup -finaali, jonka Valioliigasta sittemmin pudonnut Wigan yllättäen voitti. Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo liigacupissa, missä City kukisti Wiganin peräti 5-0-lukemin. Arsenal kaatoi jo lauantaina Evertonin omassa puolivälierässään. Lukemat Emirates-stadionilla olivat isäntien hyväksi 4-1. Arsenal pudotti aiemmalla kierroksella Liverpoolin, kun taas City oli Chelseaa parempi. Sunnuntaina ohjelmassa on ollut jo kaksi puolivälieräottelua. Sheffield United kaatoi kotonaan Charltonin 2-0 ja Hull City pudotti Sunderlandin jatkosta 3-0-kotivoitolla. Toisessa välierässä kohtaavatkin Hull sekä Sheffield United.  

LUE MYÖS: