Entinen huippupeluri Bayernin menestyksestä: ”Aiemmilla päävalmentajilla myös suuri osansa”

Entinen Saksan maajoukkueen maalivahti, sekä Saksassa että Englannissa pääsarjatasolla pelannut Jens Lehmann näkee Bayern Münchenin menestyksen pohjautuneen älykkäisiin pelaajahankintoihin sekä hyviin valmentajanvalintoihin, jotka ovat kehittäneet edustusjoukkueen tekemistä pala palalta.
– Bayern on teki hyvän ja älykkään liikkeen kaksi vuotta sitten. He ovat laajentaneet pelaajaryhmäänsä, mikä on tuonut lisää kilpailua pelipaikoista. Jokainen pelaa ja aina löytyy tuoreita miehiä sekä kotimaan että Euroopan peleihin. Tässä on jokaisen voiton tärkeä ainesosa, Lehmann kertoi The Guardianin haastattelussa.
– Heillä on viime vuosina ollut valmentajia, joiden panos nykyiseen ilmeeseen on ollut merkittävä. Jürgen Klinsmann toi vaikutuksensa fyysisyyteen. Louis Van Gaal toi hänen ymmärryksensä pelaajien sijoittumiseen. Jupp Heynckes kasvatti joukkueen yhteen mahtavasti. Pep Guardiola näyttää olevan perfektionisti ja hän on kehittänyt paljon pieniä, tärkeitä asioita. Tämä kaikki näkyy tuloksissa nyt.
Lehmann ei usko Arsenalin jatkopaikkaan
Bayern kohtaa tiistaina Arsenalin Mestarien liigan pudotuspeliottelussa. Saksalaisilla on allaan 2-0-vierasvoitto Lontoosta. Arsenal kykyni pistämään kampoihin aina maalivahtinsa ulosajoon asti. Lehmann ei oikein usko englantilaisen ex-seuransa mahdollisuuksiin.
Joukkueet kohtasivat viime vuonna samassa vaiheessa ja Arsenal haki 2-0-vierasvoiton. Bayern kuitenkin eteni oman vierasvoittonsa turvin jatkoon 3-3-lukemin vierasmaalisäännön perusteella.
– Aina on toki mahdollisuuksia, mutta nyt ne eivät ole kovin suuria. Bayern on oppinut viime vuodesta ja tietävät vastustajan vaarallisuuden.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas