Jalkapallo yhdistää Ukrainan kriisin keskellä – Kannattajat pelasivat perutun klassikko-ottelun keskenään
Kuva: Getty Images
Nopeasti eskaloitunut Ukrainan poliittinen kriisi on ymmärrettävästi vaikuttanut suuresti myös urheilumaailmaan. Ukrainan kansallisen jalkapallosarjan kevätkauden oli määrä alkaa viime lauantaina, mutta konfliktin takia ottelut jouduttiin siirtämään hamaan tulevaisuuteen.
Kevään avauskierrokselle oli sarjaohjelmaan rustattu Ukrainan kahden jättiläisseuran Kiovan Dynamon ja Shakhtar Donetskin välinen ottelu. Shakhtarin kannattajat olivat jo ehtineet ostaa liput peliin eikä reissun peruminen tuntunut enää oikealta.
Niinpä molempien joukkueiden ultrat päättivät yksissä tuumin pelata ottelun keskenään. Tempauksella pyrittiin osoittamaan Ukrainan eri alueiden yhtenäisyyttä venäläisten miehitystä vastaan. Kannattajat saivat käyttöönsä Kiovan Olympiastadionin kaikkine mahdollisuuksineen. Jopa ruokakojut avattiin ottelua varten.
Stadionin lehtereillä nähtiin plakaatti, jonka tekstinä oli ”Ukrainan vapaus tai kuolema”. Isänmaallisia lauluja laulettiin. Ottelun jälkeen puheenvuoron sai Dynamon ultrien edustaja Sergii Pavlichenko. Ukrainan kansannousun vallasta syöksemän presidentti Viktor Janukovitsin hallinto oli tuominnut Pavlichenkon vankilaan paria vuotta aikaisemmin ja nyt hänet oli vapautettu.
Sunnuntaina pelattu kannattajien välinen ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Tästä linkistä löytyy myös video tapahtumasta. Ottelusta kertoi Ultras-tifo.net-sivusto.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”