Linnatuomion saanut Bayern-pomo pimitti jopa puoli miljardia euroa – pelaajillakin tilejä samassa pankissa
Kuva: Getty Images
Viime viikolla kolmen ja puolen vuoden vankilatuomion raskaista veropetoksista saanut Bayern München -pomo Uli Hoeness on pimittänyt Sternin mukaan rahoja vielä paljon luultua enemmän. Sternin haastatteleman nimettömän lähteen Hoeness oli kätkenyt salaiselle tililleen sveitsiläisessä Vontobel-pankissa jopa 600 miljoonaa frangia eli n. 493 miljoonaa euroa.
– Oikeudessa ei ymmärretty lainkaan todellisia summia. Suurin osa tiliotteista esitettiin vasta hieman ennen oikeusprosessin alkua, lehden lähde sanoo.
Hoenessin kerrotaan tehneen useita jättimäisiä siirtoja tililleen vuosien varrella. Suurimmissa siirroissa oli kyse jopa kaksinumeroisista miljoonasummista. Saman lähteen mukaan myös Bayern Münchenin pelaajilla on ollut tilejä samassa pankissa, mutta näiden kohdalla siirretyt miljoonat pysyvät matalammalla tasolla.
Oikeudenkäynnin tutkinta-aineistona hyödynnettiin yli 52 000 sivun laajuisia paperipinoja. Die Welt –lehden mukaan oikeuden tietoon tullut Hoenessin salaisen tilin suurin saldo oli 155 miljoonaa euroa vuonna 2005.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa