Polvivammat lopettivat ”Hannoverin pormestarin” uljaan pelaajauran
Kuva: Getty Images
Hannover 96:n kapteeni Steve Cherundolo ilmoitti keskiviikkona päättävänsä pitkän ja ansiokkaan pelaajauransa. Pitkään vaivanneet polvivaivat eivät kauden edetessä hellittäneet, joten yhtäjaksoisesti lähes 15 vuotta Hannoveria edustaneen puolustajan oli pakko luopua kentillepaluutoiveistaan.
– Viimeisten 15 kuukauden useiden polvivammojen takia on minun lopetettava pelaajaurani. Olen saanut tutustua vuodesta 1999 lähtien uskomattomasti kehittyneeseen seuraan, joka ei ole menettänyt sydäntään ja sieluaan, eli fanejaan, Cherundolo tunnelmoi.
Yhdysvaltalaispuolustaja on 302 pääsarjaottelullaan Hannoverin bundesliigahistorian eniten otteluita pelannut pelaaja. Hän kuului myös USA:n maajoukkueeseen kolmissa viime MM-kisoissa ja oli ehdolla myös kesällä pelattaviin Brasilian MM-kisoihin.
Seurauskollisuuden perikuva Cherundolo sai Hannoverissa lisänimen ”Hannoverin pormestari”. 35-vuotiasta puolustajaa ylistettiinkin lehdistötilaisuudessa esimerkilliseksi ammattilaiseksi, jolle seurajohto takasi samalla töitä organisaatiossa. Cherundolo aloittaa välittömästi työt seuran reservijoukkueen apulaisvalmentajana sekä suuntaa valmentajakoulutukseen.
Hannover-fanien suuri suosikki pelasi Yhdysvaltain maajoukkueessa kaikkiaan 87 ottelua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan