Roy Hodgson suunnittelee kokeiluja Englannin harjoituspeliin
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien entinen päävalmentaja Roy Hodgson suunnittelee tekevänsä runsaasti pelaajakokeiluja nykyisen joukkueensa Englannin keskiviikkoisessa harjoituspelissä Tanskaa vastaan. Englannin on määrä julkistaa MM-kisajoukkueensa 13.5., joten Wembleyllä pelattava Tanska-ottelu on viimeinen tilaisuus pelaajien testaamiseen.
– Jos ajattelemme vaikkapa Steven Gerrardia, niin tarvitseeko hänen pelata Tanskaa vastaan todistaakseen minulle, että hänen pitää päästä kentälle MM-kisojen avauspelissämme Italiaa vastaan?
– Eikö olisi parempi antaa jollekin muulle tilaisuus? Tiedän, mitä Gerrard osaa, hän on pelannut 103 maaottelua. Ja eiköhän Wayne Rooney ja Joe Hart kuulu samaan kategoriaan, Hodgson kertoo FIFA:n kotisivuilla.
On mahdollista, että esimerkiksi 18-vuotias debytantti Luke Shaw saa tilaisuutensa puolustuksen vasemmalla laidalla, vaikka hän onkin Leighton Bainesin ja Ashley Colen takana nokkimisjärjestyksessä. Myös Liverpoolin Glen Johnson ja Arsenalin Alex Oxlade-Chamberlain elättelevät toiveita peliajasta.
Varmaa on silti, että Hodgson haluaa saada pelistä hyvän lopputuloksen. Englanti hävisi marraskuussa kotikentällään sekä Chilelle että Saksalle. Kolmannella peräkkäisellä kotitappiolla Hodgson ottaisi jo paikan Englannin futishistoriassa epämieluisalla tavalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”