Samuel Eto’olla tylyt muistot Pep Guardiolasta: ”Ei rohjennut puhua kasvotusten minulle”
Chelseassa nykyään pelaava kamerunilaiskärki Samuel Eto’o muisteli uraansa ja huonoja välejä nykyiseen Bayern-luotsiin Pep Guardiolaan.
Guardiola aloitti Barcelonan päävalmentajana kesällä 2008 ja jo samana kesänä Eto’o vaihtoi katalonialaisseurasta Inter Milaniin.
– Muistutin häntä aluksi siitä, ettei hän ollut koskaan mahtava pelaaja. Kerroin hänelle, että olisin yksi heistä, jotka saisivat seuran voittamaan mestaruuksia. Olin tehnyt paljon seuralle, mutta Guardiola antoi minulle vain 20 minuuttia Chivasia vastaan. Tein kolme maalia siinä ottelussa, Eto’o kommentoi BeIn Sportille.
– Hänellä ei ollut rohkeutta sanoa asioita edessäni kasvotusten. Hän laittoi viestin tulemaan pelaajien kautta. Xavi kertoi minulle, että minun halutaan jäävän seuraan. Minun täytyi kuitenkin puhua Pepin kanssa tästä. Sanoin hänelle että en halua jäädä, koska hän ei kunnioita minua enkä siten kunnioita myöskään häntä.
Joukkueet kohtasivat myöhemmin Mestarien liigassa keväällä 2010, jolloin Inter eteni Mestarien liigan voittoon kaatamalla välierissä ensin Barcelonan ja finaalissa Bayern Münchenin.
– Kun pelasimme heitä vastaan hän kätteli minua rehdin oloisesti. Se oli kuitenkin vain teatteria televisiota varten. Hän ei tervehtinyt minua lainkaan käytävillä ennen ottelua.
Guardiolan entisistä pelaajista myös Zlatan Ibrahimovic arvosteli kärkkäin sanoin espanjalaista elämäkerrassaan ja haukkui tätä pelkuriksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn