Viime kaudella jo KuPS:aa edustanut Juha Hakola saattaa palata joukkueen paitaan tulevaksi kaudeksi. 26-vuotias uransa pääasiassa ulkomailla pelannut Hakola siirtyi talvella Kyproksen pääsarjaan, mutta pelit saattavat päättyä jo maaliskuussa. Aris Limassol ei näillä näkymin selviä jatkosarjaan, jolloin pelit loppuisivat jo ennen aikojaan. – Hän on vahva vaihtoehto hyökkäykseemme. Olemme keskustelleet asiasta hänen agenttinsa kanssa, KuPSin toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen vahvistaa Savon Sanomille. Keskikentän tai hyökkäyksen laidalla pelaava Hakola liittyi KuPS:n vahvuuteen kesken viime kauden. Hän pelasi kahdeksan ottelua tehden kolme maalia.

LUE MYÖS: