AC Oulusta viime vuonna Saksaan Hamburger SV:n organisaatioon, aluksi lainasopimuksella, siirtynyt Matias Ojala on joutunut seurassaan hieman epämukavaan asemaan kevätkaudella. 19-vuotias suomalainen liittyi alkujaan seuran alle 23-vuotiaiden rinkiin, mutta nyt on joutunut pelaamaan nuoremmassa ryhmässä.

Alkuvuoden sarjatauko ja siihen liittyneet treenipelit menivät mieheltä hyvin, mutta sittemmin peliaikaa on tullut vain ”väärässä ryhmässä”

– Harjoituskausi meni omalta osalta ja joukkueelta hyvin. Voitettiin suurin osan harkkapeleistä ja tein viisi maalia seitsemässä pelissä, joten odotukset oli korkealla sarjan alkaessa, Ojala kertoi AC Oulun sivujen blogissaan.

– Helmikuun alussa ennen yksiä treenejä tuli ilmoitus että U19-joukkue tarvitsee apua kun ne on putoamassa U19-Bundesliigasta, ja reserveissä meidän kolmen U19-ikäisen pelaajan täytyy pelata myös niiden pelejä. Ajattelin et ei kai tuo haittaa, ihan mukava pelata varmaan välillä omaikäistenkin pelejä.

”Huomasin miksi ovat putoamassa”

Nuoremmassa ikäluokassa ei kuitenkaan kaikki sujunut putkeen, kun joukkueen peli oli sekaisin.

– Sitten pelasin pari ensimmäistä sarjapeliä niiden kanssa, ja huomasin miksi he ovat putoamassa. Peli oli kauniisti sanottuna aika kauheaa eikä pisteitä tullut. Pelityyli oli myös hieman erilainen mitä reservien kanssa. Siellä pelataan pelkästään pitkiä palloja ja kokonaan ilman riskejä eli pallo helevettii jos on tiukka tilanne.

Viime aikoina jälleen takaisin U23-joukkueessa

Ojalaa harmittaa etenkin se, että nuoremmassa ikäluokassa vaatimustaso ei ole riittää kehittymisen kannalta.

– U19-treenit ei myöskään olleet kovin tasokkaita, helmikuu oli vähä vaikea siis omalta osalta ja futis maistui välillä aika paskalta, Ojala summaili.

– Toissa viikon olin kuitenkin kokonaan U23-ryhmän mukana, koska U19:lla ei ollut peliä. Oli heti paljon parempi viikko ja muistui taas mieleen että futis on ihan mukavaa välillä. Pelasin lisäksi noin 75 minuuttia U23-pelissä, hän jatkoi.

Ojala kuuluu Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. Hänen lainasopimus Saksaan päättyy kuluvaan kesään, mutta sisältää osto-option.