Antti Muurinen: ”Pelaajien itseluottamus on kasvanut”
MYPA pelaa keskiviikkona kotiottelun Veikkausliigasssa, kun se kohtaa VPS:n.
MYPA on aloittanut kauden vahvasti ja johtaa liigaa. Kolmesta pelistä on taskussa yhteensä seitsemän pistettä. VPS on myös aloittanut myös hienosti kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla.
– Pelaajien itseluottamus on kasvanut, kun on tullut pisteitä. Olemme pelanneet värikkäitä pelejä, ja hyvät tulokset ovat olleet iso asia joukkueelle ja kannattajille. Toivottavasti ihmiset ovat innostuneet näkemästään, ja saisimme myös lisää väkeä katsomoon, MYPAn päävalmentaja Antti Muurinen sanoo seuran verkkosivuilla.
MYPA:lta on ottelusta sivussa näillä näkymin ainakin Aleksi Ristola ja Sasha Anttilainen. Pekka Sihvola on puolestaan pelikiellossa.
Muurinen nostaa joukkuepelaamisen joukkueensa vahvuudeksi, joten taiston ei pitäisi jäädä muutamasta miehestä kiinni.
– Joukkuepelaaminen on meidän vahvuutemme. Koko joukkue puolustaa erittäin tiiviisti. Edellisessä ottelussa FC Honkaa vastaan paljon parjattu erikoistilannepuolustamisemme oli myös vahvaa. Tuomas Ahon paluu vahvisti tätä osa-aluetta. Voitamme ja häviämme silti joukkueena, ja kukaan pelaajista ei surffaile tai luista puolustusvelvoitteistaan, Muurinen painottaa.
Veikkausliigan pelit 23.4.
FF Jaro – FC Lahti
MYPA – VPS
RoPS – FC Inter
SJK – KuPS
TPS – IFK Mariehamn
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan