FIFA:n puheenjohtajaehdokas Mestarien liigan rahanjaosta: ”Kuilu ultraeliitin ja muiden seurojen välillä kasvaa”
Kuva: Getty Images
FIFA:n puheenjohtajakisaan tammikuussa ilmoittautunut Jerome Champagne on kritisoinut Euroopan jalkapallossa tapahtuvaa kahtiajakoa.
Ranskalaisen mukaan pelaajasiirtoja koskeva ns. Bosman-pykälä, Mestarien liigan formaatti sekä seurojen välinen rahanjako on tehnyt takavuosien kilpailukykyisistä seuroista pelkkiä jättiläisten kasvattajaseuroja.
– Ennen eurooppalainen jalkapallo oli melko homogeenistä ja se kulki kolmella tai neljällä vaihteella. Tällöin oli mahdollista, että joukkueet liikkuvat kategorioissa ylös- tai alaspäin.
– Nyt käytössä on vain kaksi vaihdetta ja varakkaimpien seurojen ultraeliitin kuilu loppuihin 99 prosenttiin seuroista kasvaa entisestään, Champagne on todennut Soccerwayn mukaan.
Muun muassa Bayern München on haalinut Transfermarktin mukaan tällä kaudella Mestarien liigasta jo yli 50 miljoonan euron tulot palkintorahoina, tv-rahoina ja yleisötuloina. Mikäli se voittaa koko kilpailun, on luvassa n. 17 miljoonaa euroa lisää.
– Mikäli emme tee selkeitä uudistuksia, nykyinen hierarkia vain vahvistuu entisestään. Taistelussa pelin puhtaudesta, mahdollisuuksien reilu jako on avainasemassa, Champagne painottaa.
Champagne on sanonut olevansa kiinnostunut FIFA:n puheenjohtajuudesta, mikäli nykyinen puheenjohtaja Sepp Blatter ei hae viidennelle puheenjohtajakaudelle. Puheenjohtajasta päätetään ensi vuonna.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta