Hyypiän lempanneelle Leverkusenille toinen peräkkäinen voitto – tilastoista yllättävä paljastus
Kuva: Getty Images
Pari viikkoa sitten päävalmentaja Sami Hyypiälle kenkää antanut Bayer Leverkusen otti toisen peräkkäisen voittonsa uuden luotsinsa Sascha Lewandowskin johdolla. Molemmille joukkueille tärkeässä ottelussa Leverkusen nujersi Nürnbergin maalein 4-1.
Tilastopalvelu Optan tilastoista paljastui yllättävä fakta sunnuntaisen voitto-ottelun takaa. Ennen tätä päivää Leverkusenin puolustajista yksikään ei ollut onnistunut maalinteossa Bundesliigassa tämän kauden aikana.
Tänään asiaan tuli erikoinen käänne, sillä murskavoiton kaikista neljästä maalista vastasivat puolustajat. Bosnialaistoppari Emir Spahic teki pelissä kaksi maalia – ylipäätään ensimmäisensä Leverkusenin paidassa. Laitapuolustaja Sebastian Boenischille ja Roberto Hilbertille maalit olivat niin ikään kauden ensimmäiset.
Ex-valmentajan tilastot ja erikoisosaaminen eivät päässeet tällä kaudella korreloimaan käskytettävien tilastoihin. Sami Hyypiä tunnettiin pelaajaurallaan vahvana erikoistilannepelaajana ja pelotteena kulmapotkuissa. Hyypiä tekikin vähintään yhden maalin ammattilaisuransa 13 viimeisellä kaudella ja parhailla kausilla peräti viisi maalia.
Leverkusen-puolustajien maalihanat aukesivat kuitenkin vasta Hyypiän saatua lopputilin valmentajan pestistä.
Kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä Leverkusen on sarjassa neljäntenä pisteen edellä Wolfsburgia. Nürnberg on toiseksi viimeisenä suoran putoajan paikalla. Nürnbergin ainoasta maalista Leverkusenin verkkoon vastasi niin ikään puolustaja Marvin Plattenhardt.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen