MYPA nousi Veikkausliigan kärkeen – myös Jarolle ja FC Lahdelle vierasvoitot
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina neljä mielenkiintoista ottelua.
Päivä oli vierasjoukkueiden, sillä kolme neljästä ottelusta päättyi vierasvoittoon.
Perjantaina avauskierroksen voittonsa pelilupien puuttumisen takia menettänyt IFK Mariehamn ei ollut toipunut pettymyksestä ja Jaro haki Ahvenanmaalta 3-1-vierasvoiton. Avausjakso päättyi 1-1-lukemiin, kun ensin Jaro-toppari Ilja Vaganov vei joukkueensa johtoon, mutta IFK tasoitti Petteri Forsellin rankkarimaalilla.
Toisella jaksolla Jaro-kapteeni Jonas Emet ampui toisen ja Hendrik Helmke teki päätöslukemat 3-1 pilkulta.
KuPS, jonka valmentaja Esa Pekonen jätti pestinsä viikolla, hävisi FC Lahdelle 0-2-lukemin. Lahtelaisten maalit iski Matti Klinga ja Rafael.
MYPA haki 1-0-voiton Rovaniemeltä Dawda Bah’n osumalla.
Honka ainoa kotivoittaja
Honka onnistui kaatamaan FC Interin kotonaan 3-1-lukemin. Honka meni kahden maalin johtoon Roni Porokaran ja Alexander Bristerin maaleilla ja Interin Henri Lehtonen kavensi vielä ennen taukovihellystä. Toisen jakson viime hetkillä Hongan nuori hyökkääjä Anyamele Nnaemeka kaunisteli vielä voittolukemia. Kierroksen aloitti lauantaina HJK-TPS-ottelu, jonka vieraat voittivat yllättäen 1-0-lukemin Wayne Brownin osumalla. SJK ja VPS eivät pelanneet viikonloppuna.MYPA ykkönen
MYPA nousi sarjakärkeen 11 pisteellä viidestä ottelusta, takanaan VPS pisteen päässä ja Jaro kahden pisteen päässä. (VPS:n saldoon on laskettu avauskierroksen muutettu tulos IFK Mariehamn ottelusta, joka tuomittiin nyt vaasalaisten voitoksi 3-0-lukemin. IFK valittaa vielä tuomiosta ja tämä käsitellään myöhemmin. Peli päättyi pelipäivinä IFK:n 1-0-voittoon.) Veikkausliiga viikonloppuna: HJK-TPS 0-1 (0-1) pelattiin lauantaina KuPS-FC Lahti 0-2 (0-1) RoPS-MYPA 0-1 (0-0) IFK Mariehamn-Jaro 1-3 (1-1) FC Honka-FC Inter 3-1 (2-1)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle