Päästetäänkö Huuhkaja-peluri irti Euroopan ykkösseuraa vastaan?
Kuva: Getty Images
Saksan kentillä jatketaan keskiviikkona Saksan cupin välieriä, kun tiistaina finaaliin tiensä raivanneelle Borussia Dortmundille etsitään vastustajaa.
Jälkimmäisessä välierässä kotimaan liigamestaruuden jo varmistanut viime kauden triplamestari Bayern München kohtaa kakkostasolla pelaavan FC Kaiserslauternin, jonka rivejä edustaa maajoukkueemme keskikenttämies Alexander Ring, 23.
Keskikentän työmyyrä on saanut kaudella vastuuta vaihtelevasti ja on seurannut 2. Bundesliigan noususta taistelevan seuransa kaksi edellistä peliä penkin puolelta.
Neljässä cup-pelissä aiemmin kaudella hän on pelannut kahdesti avauksessa ja kakkosliigassa hän on pelannut kaikkiaan 18 ottelussa 30:sta mahdollisesta.
Bayernilla keltanokka maalin suulla
FC Kaiserslauternin jatkohaaveille nostetta antaa Bayernin maalivahtitilanne. Ykkösvahti Manuel Neuer loukkasi itseään viikonlopun liigapelissä Dortmundia vastaan eikä ole saksalaislähteiden mukaan pelikunnossa. Joukkueen kakkosvahti Tom Starkekin potee kyynärpäävammaa, joten maalin suulla nähdään viikonloppuna Neuerin tilalle tullut ja ykkösmiehistössä debytoinut 20-vuotias Lukas Raeder. Ottelu pelataan Münchenissä keskiviikkona klo 21.30 Suomen aikaa alkaen.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin