Suomalaishyökkääjän seuralla outo kotiongelma: ”Asialle ei mitään voi”
Kuva: Juha Tamminen
AIK:n hyökkääjä Eero Markkanen on ollut heti kauden ensimmäisissä peleissä vakuttaavassa vireessä. Ainoastaan kotikentän Friends Arenan pelialusta aiheuttaa ongelmia.
Markkanen joukkuetovereineen on saalistanut kotikentällä tähän mennessä ainoastaan yhden tasapelipisteen kolmesta ottelusta. Vieraissa on kulkenut paljon paremmin.
– Friendsin nurmesta sen verran, että onhan se ihan käsittämätöntä miten nurmi voi olla tuollaisessa kunnossa. Yritämme pelata nopeasti eteenpäin, mutta oma kotikenttämme ei asiaa auta, Markkanen kertoo pelaajallinsa OrsaSportin sivuilla.
– Omat puolustajamme valittavat joka pelissä, miten varuillaan pitää olla kun liikkeelle lähtee. Kenttä vain voi lähteä alta. Ei se auta meitä, ei ketään, mutta meidän pelin se vie ja pahasti!
Markkanen on iskenyt uusissa ympyröissä jo kolme liigamaalia, joten suomalaisen kauden avauksessa ei ole ollut valittamista.
– Kenttä kasteltiin taas ennen peliä, mutta se vain kuivuu todella nopeasti. No, tuolle asialle ei mitään voi. Itse olen tyytyväinen alkuuni ja ihmettelen hieman kaikkea hälinää. Avausmaali auttoi paljon, sillä ainahan hyökkääjällä paineita on, tai ainakin minulla oli.
– Joukkueen voitot niitä parhaita, mutta on maaleja aina kiva tehdä, tulee ne sitten vasurilla yläkulmaan tai hallituilla ja harjoitetuilla selkäohjauksilla. Omassa pelissä on vielä paljon kehitettävää, ja tuleva harjoitusviikko tekee todella hyvää, Markkanen miettii.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan