SuomiFutis arvioi: HJK dominoi Suomen kenttiä
Kuva: Juha Tamminen
Mikään ei voi viedä HJK:lta Suomen mestaruutta kaudella 2014. Enemmänkin on vain ajan kysymys, milloin helsinkiläiset juhlivat taas.
HJK teki viime kaudeksi todella kovia hankintoja. Erityisesti kolmikolta Mikael Forssell, Teemu Tainio ja Mika Väyrynen odotettiin paljon. Kauden tärkeimmillä hetkillä – eikä oikeastaan kunnolla missään vaiheessa kautta – näitä pelaajia ei saatu samanaikaisesti kehiin.
Nyt HJK:lla on vieläkin parempi materiaali kuin viime kaudella. Erityisesti FC Hongasta hankitun Gideon Baahin voidaan odottaa nousevan aivan liigaeliittiin kauden aikana.
Kysymysmerkkejä?
HJK:sta on vaikea etsiä suoranaisia heikkoja kohtia, mutta joitakin kysymysmerkkejä nousee esiin. Yksi niistä on maalivahtitilanne. Ykkösvahdiksi hankittu Michael Törnes on pelannut uransa aikana isoja pelejä, mutta onko mies tarpeeksi hyvä kantamaan vastuuta helsinkiläisseurassa? Törnesin kohdalla vastaus saadaan vasta kauden aikana. Myös päävalmentaja Sixten Boströmin on saatavia parempia tuloksia aikaiseksi kuin viime kaudella. Boströmin joukkue pelasi pitkälti viime kauden alle tasonsa. Erityisesti europelit olivat ryhmältä suorastaan häpeällisiä suorituksia. Jos Boström ei onnistu, muita miehiä on kyllä tarjolla tilalle.Ketä seurata?
HJK:n kohdalla suuria odotuksia kohdistuu nuoreen Nikolai Alhoon. Alho on todella vikkelä, ovela ja älykäs pelaaja. Viime kaudella Alho olisi ansainnut erityisesti alkukaudesta vielä enemmän minuutteja, mutta nyt luottamusta pitäisi tulla reippaammin. Alhon ohella myös Robin Lod on mielenkiintoinen seurattava. Lod tuli ryminällä mukaan viime syksynä. Jatkuuko kovat otteet nyt, vai viekö esimerkiksi Mika Väyrynen nuorukaisen minuutit?LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan